Teksti ja kuvat Kirsi Seppälä
Someron kaupungin viestintäasiantuntijana 4. tammikuuta aloittava Anuliina Frantti odottaa mielenkiinnolla uuden työn alkamista ja työnkuvan muotoutumista.
Viestintäasiantuntijan virka on vakituinen, mikä mahdollistaa toiminnan pitkäjänteisen suunnittelun. Kaupungin organisaatiossa työ sijoittuu elinkeinotoimeen, ja Frantti tulee tekemään työtään muun muassa hallintojohtajan, kaupunginjohtajan ja kehittämisasiantuntijan kanssa.
– Odotan uuden oppimista ja Someroon tutustumista. On mielenkiintoista nähdä, mitä helmiä Somerolta löytyy esiin nostettaviksi, Frantti sanoo.
Työnkuva on laaja, sillä Frantti tulee hoitamaan kaupungin sisäistä ja ulkoista viestintää sekä markkinointia. Merkittävä kohderyhmä ovat potentiaaliset uudet asukkaat.
Frantti kertoo olevansa aktiivinen, muttei poliittinen.
– Minulla on pitkään ollut harrastuksena Nuorkauppakamari. Toiminnalla pyritään vaikuttamaan yhteiskunnallisesti ja parantamaan asioita, hän tiivistää.
Someron viestintäasiantuntijaksi Frantti tulee Suomen Kylät ry:stä, jossa hän työskenteli viestintäverkostokoordinaattorina.
– Kyseessä on valtakunnallinen kylätoimintaverkosto, jossa palvellaan kaikkia Suomen paikallisyhteisöjä, eli yli 4000 kylää, kyläyhdistystä tai kylätoimikuntaa. Näen, että Somerolla kylät ovat vahvuustekijä, joiden esiin nostamisessa voin hyödyntää myös matkailuosaamistani, Frantti suunnittelee.
Kolmas tutkinto tekeillä
Frantti haluaa jatkuvasti kehittää osaamistaan, ja kuvailee itseään ikuiseksi opiskelijaksi.
Turusta kotoisin oleva Frantti muutti perheensä kanssa alakouluikäisenä Saloon ja kävi Salossa myös lukion. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän opiskeli Åbo Akademissa englantia ja ruotsia sekä matkailun sivuaineopinnot. Maisteriksi Frantti valmistui vuonna 2014.
Frantin uratavoite oli alun perin matkailualalla. Yliopiston jälkeen hän huomasi tarvitsevansa liiketalouden ymmärtämistä, ja opiskeli yrittäjäpainotteisen tradenomitutkinnon. Opintojen aikana hän muutti perheensä kanssa takaisin Saloon. Työharjoittelupaikka löytyi Yrityssalosta ja työpaikka Suur-Seudun Osuuskaupasta.
Valmistuttuaan vuonna 2016 ammattikorkeakoulusta Frantti alkoi tehdä toiminimen kautta assistenttipalveluja yrittäjille ja yhdistyksille, ja päätyi yrittäjäpiireihin Salossa.
Frantti on jatkanut opiskelua työn ohessa, koska haluaa pitää itsensä ajan tasalla muuttuvassa viestintäkentässä. Tällä kertaa täysin etänä sujuvan opiskelun kohteena on tieto- ja viestintätekniikan insinöörin tutkinto. Opiskelupaikka on Lahden ja Saimaan alueen yhteinen LAB-ammattikorkeakoulu.
– Ura- ja opintopolkuni ei ole ollut lineaarinen, mutta olen mennyt oman kiinnostukseni mukaan. Yliopisto-opiskelu oli teoreettista, ja kaipasin työharjoitteluja ja käytännön osaamista, mitä ammattikorkeakoulussa on ollut, Frantti vertailee.
Frantti rentoutuu metsässä
Työn ja opiskelun lisäksi 35-vuotiaan Frantin päivät täyttyvät kahden vilkkaan lapsen kanssa touhuamisesta. Frantin pojat ovat 3- ja 10-vuotiaat. Vilskettä kotiin tuo myös sekarotuinen koira.
– Vanhempi lapsista on harrastanut uintia, parkouria ja partiota, ja haaveilee nyt jalkapallosta. Pienempi harrastaa varmaankin tulevaisuudessa liikuntaa. Korona-aikana on ollut harmillista, kun ei ole uskaltanut mennä muskariin ja vauvauintiin, Frantti juttelee.
Kaiken kiireen keskellä Frantti rentoutuu kuljeskelemalla koiran kanssa metsässä ja mökkeilee vanhempiensa mökillä saaristossa.
– Olen sellainen metsä-villasukkaihminen, Frantti hymyilee.