Valtuusto päätti maanantaisessa kokouksessaan, että kaupunki takaa Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy:tä 4,08 miljoonan euron suuruisessa lainassa. Takauksen määrä on korkeintaan 80 prosenttia eli 3 264 000 euroa. Takauksen kesto on 10 vuotta lainan nostamisesta.
Valtuusto päätti periä takauksesta 0,4 prosentin suuruisen vuotuisen takausmaksun. Valtuusto valttuutti kaupunginhallituksen hyväksymään taattavaa lainaa koskevat ehdot ja allekirjoittamaan tarvittavat asiakirjat takaukselle ja vastavakuudelle.
Someron kaupunginhallitus päätti marraskuussa 2021 antaa yhtiölle konserniohjeen käynnistää tarvittavat valmistelutoimenpiteet Kiinteistö Oy Someron Lamminniemen osakkeiden ostamiseksi Someron kaupungilta 28.2.2022 mennessä, ja tehdä näiden valmistelutoimenpiteiden pohjalta kaupungille yksilöity ehdotus mainitusta osakekaupasta.
Omistusjärjestely liittyy sote-uudistukseen, jonka seurauksena sekä Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy:n ja sen tytäryhtiöksi tulevan KOy Lamminniemen osakkeet tulevat siirtymään Varsinais-Suomen hyvinvointialueen omistukseen. Kaupunki vapautuu mahdollisesti Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy:n lainaa varten antamastaan takauksesta sote-uudistuksessa.
Kaupunginvaltuusto totesi, että Lamminniemen Hyvinvointikeskus Oy ei ole taloudellisissa vaikeuksissa, jotka estäisivät pyydetyn takauksen antamisen.
Takauksen antaminen ei vaaranna kaupungin taloudellista kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kuntalain mukainen riittävä vastavakuus tulee suunnitelman mukaan olemaan ensi- ja toissijainen kiinteistökiinnitys Kiinteistö Oy Someron Lamminniemen omistamaan kiinteistöön tai ensi- tai toissijainen panttioikeus Kiinteistö Oy Someron Lamminniemen osakkeisiin.