Korona on kuristanut kulttuuria

0

Tampereella piti olla vuoden loppuessa konsertti. Koska isojen maailmantähtien liput pitää varata paljon ennen H-hetkeä, olin odottanut tapahtumaa kovin. Nightwish joutui kuitenkin taipumaan rajoituksiin, muiden kulttuurintekijöiden tavoin. Keikka Nokia-areenalla siirtyi ensin tammikuun loppuun, ja nyt seuraavaksi jo huhtikuulle. Saapas näkee….

Täydellisiä peruuntumisia ei ole tullut onneksi vastaan, mutta moni happeninki on lykätty koronan takia. Pori Jazz on kuulunut kesätapahtumiini lähes 20 kertaa, mutta vuoden 2020 festivaali jäi kokonaan väliin.

Viime kesän koronatilanne helpotti sen verran, että pääsimme Pori Jazz Soi -nimiseen, pykälää pienempään tapahtumaan. Jazz-laulaja Aili Ikonen kosiskeli kuulijoitaan: ”Onko teillä kuuma?” – ”Meillä on täydellistä!”, vastasi joku yleisöstä.

Perinteikäs ja kodikas Lokkilava, koivujen katveessa, oli upea jälleennäkeminen verrattuna Kirjurinluodolle raivattuun nykyiseen ”lentokenttään”.

Kesää 2020 varten liput oli ostettu myös Hassisen Kone40 vuotta myöhemmin -keikalle Tampereen Ratinaan. Ja ensi kesänä elokuussa järjestäjät yrittävät jo kolmannen kerran, joko tällä kertaa natsaisi.

2020 syyskuussa Elton Johnin piti olla Helsingissä. Sitäkin yritetään kolmannen kerran. Sir Elton alkaa melko iäkäs, konserttipäivänään 75 vuotta. Harmillisesti Chick Corea jäi koronan takia 2020 näkemättä Porissa, kun kuolema ehti ensin. Onneksi jazzin suurlähettiläs Corea oli tullut nähdyksi aiemmin, jopa kahdesti.

Yhdestäkään lipusta ei ole jäänyt rahoja saamatta, vaikka siitäkin on peloteltu. Kylttyyripläjäykset odottavat jemmassa. Rahaa on sijoitettu lippuihin, ja se kasvaa ajatuksissa korkoa.

Uskallan toivoa, että korona joskus hellittää. Jospa omikron-variantti on kirouksen viimeisiä vetoja, joka kevään jälkeen jatkaa vuosittaista vaeltamistaan maailmassa, laimentuneena, muiden kulkutautien tavoin. Kun kuitenkin pääosa ihmisistä on joko rokotettu taikka taudin sairastanut.

Kokonaan ilman elävää musiikkia ei ole tarvinnut kärvistellä. Viime kesänä Turussa tuli nähdyksi Maija Vilkkumaa ja Von Herzen Brothers. Kesän 2020 saldoksi jäivät Erin Turussa ja Vesterinen Yhtyeineen Esakalliolla. Mutta ennen kävin keikoilla enemmän.

Tälle vuodelle olen varustautunut, edellä mainittujen lisäksi seuraavilla: toukokuussa Astrd Swan ja kesäkuussa John Fogerty. Heinäkuussa Porin lukuisat esiintyjät ja ”hassiset”. Lars Winnerbäck on elokuussa Uppsalassa Ruotsissa. Kesäkauden päätökseksi jäisi näillä näkymin Elton John. Ja toukokuussahan ovat Esakalliolle ilmoittautuneet Herra Ylppö ja Tiisu.

Mahdollisesti vielä lisääkin. Korona on kuristanut ihan riittävästi kaikkea – kulttuuria erityisesti. Myös esimerkiksi Ilja Repinin taidenäyttely Ateneumissa jäi väliin tautitilanteen takia, vaikka liput olivat. Tove Janssonin taidenäyttelyn olisin myös mielelläni nähnyt.

Sauli Kaipainen
toimittaja