Someron kaupunki järjestää tällä viikolla koronarokotusten tehoviikon. Rokotuksia annetaan päivittäin perjantaihin 21.1. saakka. Myös ilta-aikoja on saatavilla.
Kaupunki on valmis jakamaan rokotekampanjan aikana noin 500 rokotetta päivässä.
Rokotuspiste sijaitsee monitoimitalossa.
– Rokotusprosenttien mukaan pystytään arvioimaan, miten paljon rokotusaikoja jatkossa tarvitaan. Todennäköisesti yksi päivä viikossa tulee riittämään, kertoo vastaava terveydenhoitaja Kati Tuomisto-Lundberg.
THL suosittelee, että kolmannen koronarokotteen annosväliä lyhennetään. Suosituksen mukaan 60 vuotta täyttäneet ja riskiryhmiin kuuluvat voivat saada kolmannen rokoteannoksen, kun toisesta rokotuksesta on kulunut 3–4 kuukautta. Alle 60-vuotiaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin, kolmatta rokoteannosta voidaan tarjota 4–6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.
THL suosittelee kolmatta koronarokotetta kaikille 18 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille sekä voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille.
Somerolla ajan kolmannelle koronarokotukselle voivat varata ajan kaikki 18 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat henkilöt.
Ajan koronarokotukseen voi varata sähköisesti tai soittamalla arkisin numeroon 050 477 6155. Sähköinen ajanvaraus edellyttää vahvaa tunnistautumista.
Somerolaisista yli 12-vuotiaista on yli puolet (50,6 prosenttia) saanut kolme rokotusannosta.
Varsinais-Suomen yli 12-vuotiaista asukkaista kolmesti on rokotettu noin 43 prosenttia.
Koronarokotusaikoja saatavilla
tiistai klo 9–18
keskiviikko klo 9–16
torstai klo 9–16
perjantai klo 9–19