Korona on rajoittanut esitysten ja näyttelyiden kokoamista, harjoittelemista ja katsomista lähes kaksi vuotta.

YouTubessa, Yle Areenassa ja muissa vastaavissa on menneitä konsertteja ja näytelmiä. Nautinto ei kuitenkaan ole sama kuin yleisön edessä, kun ihka oikea taiteilija sydänverellään tekee työtään ja vuodottaa hikeänsä. Muiden katsojien reaktiot antavat oman ulottuvuutensa taide-elämykselle.

Someron kesäteatterilaiset ovat sinnikkäitä. He ovat päättäneet, että yrittänyttä ei laiteta. Viime kesänä esityksiä saatiin valmiiksi niin Esakalliolla, Somerniemen Metsolassa kuin Myötätuulen Teatterissa. Jonkin verran näytöksiä jouduttiin perumaan ja järjestelyjä tekemään, jotta katsomossa oli turvallista. Mutta näyteltiin kuitenkin.

Joukot ovat tehneet suunnitelmat tulevaksi Someron suveksi. Tupanäyttämö on ainoa, joka jättää urakan tältäkin kesältä väliin.

Ideointi ja työ ei mene hukkaan. Jos esitys jää tältä kaudelta, niin sen voi tulevina vuosina lämmitellä uuteen nousuun katsojien ihasteltavaksi.