Somerolainen Pertti Hagelberg julkaisi noin vuosi sitten omakustanteen Sanoitettuja kuvia – kuvitettuja sanoja. Siinä yhdistyvät proosarunot ja valokuvat.
Taidenäyttelyn piti olla jo ennen kirjaa, mutta toisin kävi. Nyt hän on poiminut kirjan satoa esille taidenäyttelyksi kirjastoon. Kuva on innoittanut kirjoittamaan, tai päinvastoin kirjoitus kuvittamaan.
Kuvat on otettu ja tekstit rustattu viimeisen kymmenen vuoden aikana. Joukossa on useampi kuva Espanjasta, sillä Hagelberg on viettänyt siellä talvia. Kuvista osa on Somerolta, joka on Hagelbergin syntymäpitäjä. Osa on Helsingistä. Perhe muutti Espooseen Pertti-pojan ollessa teini-ikäinen. Pääkaupunkiseudulla hän on viettänyt nuoruutensa. Aikuisena hän on asunut Espoossa, Helsingissä, Tikkurilassa, Keravalla, Saukkolassa, Hämeenlinnassa ja nyt Somerolla.
Tekstien aiheet voisivat olla mistä maailmankolkasta tahansa. Esille nousee erityisesti luonto, sen kauneus ja monimuotoisuus, mutta myös monimuotoisuuden nopea häviäminen.
Richard Powersin teos Ikipuut sai Hagelbergin miettimään, mitä ihminen luonnolle tekee. Ihmisen käden, tai oikeastaan koneiden jälki rävähti hänen silmiensä eteen, kun hakkuiden jälkeen tuttu maisema oli yhtäkkiä tiessään. Hän oli huolissaan, mihin linnut palaavat muuttomatkoiltaan, ja miten käy ekosysteemin, kun sitä niin rajusti muutetaan.
– Luonto muistaa kaiken, mitä me ihmiset sille teemme.
Hagelberg ei saarnaa eikä heristä sormeaan So, so -tyyliin. Hänestä on hyvä, että luonnon monimuotoisuudesta puhutaan, kirjoitetaan ja ryhdytään konkreettisiin tekoihin ympäri maailman.
Hän sanoo, että jospa näyttelyssä kävijä saisi ajattelemisen aihetta.
Kurittomia ajatuksia, unenomaista eloa
Pertti Hagelberg on rakentanut kuviin kerroksia kokemastaan.
– Kuvat ovat kameran tallentamia havaintoja asioista ja ilmiöistä, joissa olen kulkenut. Sanat ovat rönsyistä riisuttuja kuvien synnyttämiä ajatuksia, selittää näyttelyn rakentaja.
Yhdessä runossaan hän toteaa ajatusten kulkevan päässä vallattomina. ”Ajatukset – kapinallisia, kurittomia, vaikeita saada säntilliseen järjestykseen, pysymään talutushihnassa pään sisällä.”
Useammassa tekstissään hän puhuu unesta, unenomaisista ajatuksista sekä todellisuuden ja unimaailman sekoittumisesta.
”Toinen maailma on aivan tuossa, olen melkein sen sisällä. Siihen ei saa otetta, se väistelee. Rajan vetäminen unimaailman ja todellisen välille on toisinaan aika häilyvää. Onko tuo tapahtunut oikeastaan vain ainoastaan unessa. Onko sillä kovin suurta merkitystä.”
On turvallista katsoa taaksepäin
”Keitä me oikeastaan olemme. Mitä meille oikeasti on tapahtunut. Mikä meissä ja eletyssä elämässä on todellista, mikä vain illuusiota. Entä unemme. Löytyisikö niistä viitteitä oikeasti tapahtuneeseen vai sotkevatko ne vain muistimme ja muistojamme entisestään. Muisti tekee kepposiaan.”
– Kun ihminen ikääntyy, hän rupeaa muistelemaan menneitä aikoja, vaipuu nostalgiaan. Kun kirjoitin muistelmiani, niin pohdin, ovatko 50–60 vuotta sitten asiat tapahtuneet minulle juuri niin, vai olenko kuullut ne joltain. Missä järjestyksessä asiat ovat tapahtuneet? Onko tapahtuma jonkin asian seurausta vai syy seuraus.
Muisteleminen on lohduttavaa.
– On turvallista katsoa taaksepäin. Monesta asiasta on selvitty; siis jatkossakin selvitään. Sekin on lohduttavaa, ettemme tiedä huomisesta.
Mies odottaa uutta kesää
Pertti Hagelberg maalailee sanoillaan kauniita maisemia. Kertoo tarinoita.
”Iltahämärässä kettu pyydysti hiiriä tai myyriä kesantoniityllä. Yöllä, täysin pimeässä maisemassa tähdet loistivat häkellyttävän kirkkaina kuin ne lapsena muistan, taivas syvän sininen hehkuvine tähtisumuineen. Aamulla häikäisevä kirkkaus, taivaanranta hehkuu kuin tulessa maa kuurasta valkeana. Kaikkialla hiljaisuus, vain koiran haukunta jostain kaukaa, metsän takaa.”
Mies odottaa uutta kesää.
”Katselen kevättä, taivaan sinisyyttä, joka heijastaa tulvavedestä pilviä ja hiirenkorvien kasvamista. Kuuntelen lintuja, yksinäistä mehiläistä sekä kaukaista maantien huminaa. Odotan alullaan olevaa kesää.”
Hän sanoo, ettei ole mikään riemusta hyppivä -tyyppi, vaan enemminkin melankoliaan taipuvainen. Masennuskausia on takana.
”Kaikki mitä tapahtuu, tapahtuu ilman että liikautan sormeakaan. Olen joutomies, tarpeeton kuin mauri tehtävänsä jälkeen. Tunnen vahingoniloa katsoessani Hernesaaren ja Hietalahden vanhoja nostureita – useammat täysin tarpeettomia. Ehkä sittenkin myötätuntoa. Ollaan samassa veneessä meren rannalla – ei merellä missä tapahtuu.”
Tuo tarina ja kuvat ovat ajalta, kun hän asui Jätkänsaaressa. Hän katseli kerrostalon parvekkeelta nostureita ja kaupungin vilskettä.
– Ajattelin, että tätäkö minä tuijotan loppuelämäni.
Ei tuijottanut, vaan hankki isänsä rakentaman kesämökin Kivisojalta 2016, ja muutti seuraavana vuonna Somerolle Pärnämäentielle rivitaloasuntoon vaimonsa kanssa.
Toivottavasti sinä nyt rauhoitut
Pertti Hagelberg on tyytyväinen. Hän on tehnyt, mistä nuorena haaveili. Hän on kirjoittanut jälkipolvilleen elämänkertansa sekä tehnyt kirjan, jossa yhdistyvät hänen harrastuksensa kirjoittaminen ja valokuvaaminen. Ja nyt hän pitää taidenäyttelyn.
Hän sai aikaiseksi blogin. Waarin Vinkkelissä hän pohtii eläkeläisen ja vaarin elämänpiiriin kuuluvia asioita ja julkaisee kuviaan ja runojaan.
Myös haaveet musiikin saralla ovat täyttyneet. Hän on opiskellut saksofonin soittoa kursseilla Oulunkylän Pop & Jazzopistossa, soittanut yhtyeissä saksofonia ja rumpuja ja laulanut kuorossa lavalla Leipzigissä.
– Kun laitoimme tätä näyttelyä pystyyn, niin vaimo (Hannele) totesi minulle: Toivottavasti sinä nyt rauhoitut.
Hagelberg ei lupaa, vaikka sanookin, että näyttely on tietynlainen päätepiste haaveiden toteuttamiselle. Hän uskoo, ettei tahti ole vastaavanlaista kuin parina viime vuotena.
– Mutta jotain pitäisi ehkä keksiä.
Hän on tyytyväinen myös siihen, että rakensi vaimonsa kanssa vapaa-ajanasunnon pihamaalle Kivisojalle viime kesänä pörriäispuiston ja niittyä. Kukkaniityn kukoistusta odotellaan.
Pertti Hagelbergin taidenäyttely Sanoitettuja kuvia kirjaston Parvigalleriassa 29. tammikuuta saakka kirjaston aukioloaikoina
