Jos joku somerolainen äänestysoikeuden omaava vielä miettii syytä äänestämiseen aluevaaleissa, niin lyhyt ja ytimekäs vastaus on: Someron terveyskeskuksen kohtalo.
Yksinkertaisimmillaan kyse on Someron terveyskeskuksen säilymisestä ja samalla lähipalveluiden turvaamisesta. Jotta saamme päättäjiä puolustamaan palveluitamme, on äänestäjien aktivoituva todenteolla näissäkin vaaleissa ja käytettävä äänioikeuttaan. Ainoa keino jatkossa puolustaa palveluita on äänestää päättäjiä puolustamaan niitä.
Kyseessä on historiallinen muutos ja uudet hyvinvointialueet tulevat jatkossa järjestämään tähän asti kuntien vastuulla olleet sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja pelastustoiminnan palvelut. Pahin pelko on, jos ääni jää käyttämättä, että suurien kaupunkien tai suuren kaupungin ehdokkaita pääsee enemmän läpi ja se saattaa johtaa palvelujen keskittämiseen, kun pieniltä paikkakunnilta puuttuu edustajat.
Janne Nurmi