Noin 1 200 somerolaista sai koronarokotteen tehoviikolla

0

Noin 1 200 somerolaista kävi otattamassa koronarokotuksen viime viikon tehorokotuskampanjan aikana. Rokotteita annettiin monitoimitalossa, osalle lapsista myös neuvolassa.

Vastaavan terveydenhoitaja Kati Tuomisto-Lundbergin mielestä määrä on hyvä, vaikka oli varauduttu suurempaan ryntäykseen.

– Olimme varautuneet rokottomaan 500 henkilöä/päivä. Muutamia peruutuksia oli päivittäin eristyksistä ja karanteeneista johtuen, kertoo Tuomisto-Lundberg.

– Alkuviikko oli kiireisempi. Sinne oli varattu aikoja enemmän. Tiistaista lähtien rokotukseen sai tulla myös ilman ajan varausta, sanoo Tuomisto-Lundberg.

Suurin osa kävijöistä oli hakemassa kolmosrokotetta. Pop up -rokotuksella kävi kuutisenkymmentä yli 18-vuotiasta. Joukossa oli ykkös-, kakkos- ja kolmosrokotteen hakijoita.

5–11-vuotiaita lapsia viikon aikana rokotettiin noin 100. Heille kaikilla ennettiin ensimmäinen rokote covid19-virusta vastaan.

– Jos rokotusohjelma ei muutu, niin Somerolla jatkossa riittää yksi rokotuspäivä viikossa, arvioi Tuomisto-Lundberg.

Rokotukset tulevat siirtymään terveyskeskuksen neuvolaan todennäköisesti viimeistään maaliskuussa.

Maanantaihin mennessä 81,4 prosenttia somerolaisista oli saanut ykkösrokotteen ja kakkosen 79,9 prosenttia. 90,3 prosentille yli 12-vuotiaista oli annettu ykkösrokote, 88,6 prosentille kakkosannos ja 63,6 prosentille kolmosrokote.