Onko Somerolla tiloja vai ei?

0
SoLu menee myyntiin, kunhan nykyisille talon käyttäjille löydetään tilaa muualta.

Lähtölaukauksen keskustelulle antanut keskustan valtuutettu Riitta Ryhtä harmitteli, että huoltotilahanke joudutaan keskeyttämään arvioitua korkeampien kustannusten vuoksi
– Päätös on raskas tehdä, koska samalla tulemme menettämään hankkeelle myönnetyn valtionavustuksen, totesi Riitta Ryhtä kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Ryhtä totesi, että keskustan valtuustoryhmä ei tässä vaiheessa ole valmis tekemään myyntipäätöstä.
– Myynnin talousvaikutuksista ei ole laskelmia eikä arvioita. Tilassa toimii sivistystoimen palveluita, joille ei lähiaikoina ole löytymässä korvaavia tiloja kaupungin kiinteistöistä. Tarkoituksenmukaisten tilojen vuokraaminen saattaa tulla huomattavasti kalliimmaksi, kuin omissa tiloissa toimiminen.

Ryhtä esitti, että valtuusto päättää tehdä hankkeen keskeytyspäätöksen, kaupunginjohtajan hallitukselle tekemän esityksen mukaisena.

Jaana Kyyrä (kesk.) komppasi.
– SoLun tiloja käyttävät nuorisotoimi, starttipaja ja Somero-opiston kutojat. Toistaiseksi ei ole tehty minkään näköistä suunnitelmaa, missä muualla nämä voisivat sijaita.

– Lisäksi myynti vesittää suunnitelman urheilukentän huoltotilojen sijoittamisesta SoLuun. Myöskään kentän huoltotiloista ei ole vaihtoehtoista suunnitelmaa, Kyyrä huomautti.

Martina Ramsay (kok.) arveli kangaspuiden mahtuvan kaupungintalon alakertaan, jossa ne ennen olivat.
– Miksei myös nuorisotiloja voitaisi palauttaa takaisin Jukolaan? Starttipajalle varmaan löytyisi tilat omasta takaa. En näe tiloja suurena ongelmana. Kuitenkin meillä on kiinteistömassaa.

Jutta Varjus (kok.) muistutti, että Jukola on nuorisotilaksi rakennettu, kuultuaan perusturvajohtaja Marjaana Sorokinin arvion, että tilat Jukolassa olisivat vähissä. Myös torilla olisi tilaa nuorisolle: skeittailuun, graffiteihin ja muuhunkin.
– Kun tiloja on, niitä otetaan käyttöön miettimättä ehkä sitä, tarvitaanko tilaa välttämättä niin paljon. Uskon, että järkeistämällä saadaan kaikki toiminnot mahtumaan. Nuppulinnassakin on sali, joka ei ole jatkuvalla käytöllä.

Varjus peräänkuulutti tilojen myöntämistä väliaikaisella luvalla olevasta SoLusta, johon tiloja on siirretty pikku hiljaa.
– Joka kerta olen hallituksessa kysellyt, ovatko kaikki ymmärtäneet, että se rakennus on väliaikaisella luvalla. Vähän riskillä tiloja on otettu käyttöön.
– Kun meillä on rakennus ilman perustuksia, en näe kovin järkevänä pitää sitä käytössä. Se tulee meille kalliiksi, eikä tule olemaan kovin hyvä pysyvä ratkaisu tuulettumattomine pohjarakenteineen, Jutta Varjus suomi.

Matias Mäkinen (ps.) muistutti, ettei ole lyöty lukkoon vuosia, milloin SoLusta ollaan luopumassa.
– Ei sieltä ketään heitetä pihalle. Ei ennen kuin löytyy kunnolliset tilat. Voitaisiin myös laskea kustannukset, mitä kertyy toiminnasta SoLussa, ja mitä muualla.
– Jos sanotaan, ettei ole aikaa tehdä vaihtoehtoisia suunnitelmia kentälle, niin eiköhän tässä ole aikaa, kun katsomon suojeluasiakin on vielä ratkaisematta, sanoi Mäkinen, arvellen seuraavan valtuuston päättävän niistä.

Laura Nuotio (kok.) huomautti, ettei nyt voida puhua, etteikö kaupungilla olisi tiloja.
– Kun esimerkiksi kyläkoulukeskustelua käytiin, sanottiin että tiloja pitäisi yhdistää sen takia, että saadaan koulujenkin käyttöaste kovemmalle. Voitaisiin myös kysyä nuorisolta, missä tiloissa he haluavat kokoontua.

– Sen sijaan, että lähdetään tällaiseen sirkus-show’hun, ja yritetään saada niitä koppeja siellä pysymään, niin nyt meillä on viimeiset hetket vetää yhtä köyttä, Laura Nuotio jatkoi.

– Kaupunki ei tällä hetkellä kehity mihinkään. Mietitään yhdessä, miten tilat kaikille toiminnoille saadaan. Eteenpäin, sano mummo lumessa! Nuotio maanitteli ja muistutti myös Jonkkalan tiloista.

Sorokin kommentoi Jonkkalaa asiakas- ja työturvallisuuden kannalta sokkeloiseksi.

Mikko Virtanen (kesk.) näki ristiriidan, kun luottamushenkilöt osoittavat tilat, ja viranhaltijat seuraavaksi kertovat, että ne paikat ovat täynnä.
– Ainakaan vuokratiloihin ei kannata mennä. Toki sitten kun tilat kaupungin omista tiloista löytyy, on toiminnat ihan järkevä siirtää, Virtanen katsoi.

Monien puheenvuorojen jälkeen Riitta Lehtinen (sd.) summasi tuntonsa.
– Me ei varmasti tässä kokouksessa tätä tilaongelmaa ratkaista. Meillä on sitä varten viranhaltijat ja lautakunnat, jotka lähtevät viemään tätä eteenpäin.

Mirja Rouhiainen (kesk.) kyseli, mihin asti SoLun rakennuslupa on myönnetty. Tekninen johtaja Marko Mäkinen vastasi väliaikaisen luvan olevan voimassa ensi vuoden elokuuhun – vuoden loppupuolelle asti.

Jutta Varjus tiedusteli tekniseltä johtajalta asioiden etenemistä urheilukentän suhteen.
– Itsekin minun täytyy sanoa, että kaipaisin tässä jonkinnäköistä toimiohjetta, miten tässä jatketaan. Minulla ei ole siitä tarkkaa kuvaa. Varsinkin kun katsomoasia on edelleen hallinto-oikeudessa – se ratkaisee asioita ja määrittelee suunnittelua. Ei minulla ole ajatusta, miten se tästä etenisi, Marko Mäkinen muotoili.

Varjus totesi olevan tarvetta, että kenttäosa saadaan käyttöön, vaikka pienempänä.
– Siellä oikeasti tartarit lentelee, kun aikuiset juoksee varsinkin kaarteissa. Se hanke pitäisi saada eteenpäin. Asap! (as soon as posible), Varjus tähdensi.

Päätökseksi syntyi yksimielisesti teknisen lautakunnan ehdotus, että SoLuun suunniteltu huoltorakennushanke keskeytetään. Syynä se, että tilojen tekeminen ylittäisi selvästi määrärahat, jotka valtuusto on tarkoitukseen myöntänyt.

Äänestyksen jälkeen valtuusto hyväksyi, että SoLun myymisprosessi tullaan käynnistämään myöhemmin, kun nykyisille toimijoille on löydetty uudet tila- ja toimintaratkaisut. Juuri tämä kohta oli kertaalleen jakanut kaupunginhallituksen kahteen leiriin.

Tulos oli selkeä 21–14. Päätöksen kannalla olivat kokoomus, demarit, perussuomalaiset, vasemmistoliitto ja vihreät.

SoLun myyntipäätöstä eivät olisi vielä olleet valmiita tekemään keskusta, kristillisdemokraatit eikä Kati Fonsell-Laurila (kok.).

Tekniselle toimelle tuli tehtäväksi jatkaa suunnitelmien tekoa, mistä saada urheilukentälle uudet huolto-, puku- ja pesutilat.

Äänestyksen jälkeen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jutta Varjus peräsi toimintatapaohjetta, miten tästä eteenpäin. Kun valmistelu jatkuu kaupungin muissa toimielimissä.
– Miten hallitus tässä nyt toimii? Kun viime syksynä ei käynyt, että se menee näin. Miten tämä menee huoltorakennuksen osalta, kun alunperin oli niin, että valtuusto lähtikin toimeenpanevaksi lautakunnaksi, ja päätti miten se tehdään.

Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen vastasi, että huoltotilojen suunnittelu jatkuu, kuten tämän tyyppisen hankkeen valmistelu yleisesti.
– Eli tekninen lautakunta lähtee viemään asiaa eteenpäin. Käytössä on valtuuston myöntämä määräraha hanketta varten.

– Mikäli se uusi ratkaisu, jota tekninen lautakunta tulee viemään eteenpäin, ei mahdu valtuuston määrittelemän määrärahan sisään, se etenee mahdollisesti uudestaan jopa valtuustoon asti, lisämäärärahana, jatkoi Suikkanen.

Suikkasesta asian ei ideaalitapauksessa tarvitse edetä edes kaupunginhallitukseen, mikäli valtuuston määrärahoissa pysytään.
– Silloin se menisi teknisen lautakunnan ratkaisuna loppuun asti.