Otto Nieminen takoo kovaa tulosta Slovakian liigassa

0
Otto Nieminen treenasi Somerolla ennen lähtöään Slovakiaan.

Teksti Juha Laakso, kuva Timo Kalenius

Syksyllä kotimaan Mestiksessä Forssan Palloseuran riveissä vahvaan tulosvireeseen päässyt somerolaishyökkääjä Otto Nieminen on jatkanut hyviä otteitaan aivan uudessa peliympäristössä.

Nieminen, 25, liittyi lokakuun lopussa Slovakian pääsarjassa, Extraliigassa, pelaavan Spisska Nova Ves HK:n miehistöön. Seura sai suomalaistulokkaastaan toivomansa piristysruiskeen ja on kahden kuukauden aikana noussut sarjan yhdenneltätoista sijalta viidenneksi.

– Varsinkin alkupelit sujuivat omalta osaltani tosi hyvin. Viime aikoina en ole ollut täysin tyytyväinen otteisiini, vaikka tehopinnoja on kertynyt melko tasaiseen tahtiin ja joukkuekin on kerännyt mukavasti voittoja.

– Pelitahti on ollut välillä aika hurja, kun parhaimmillaan olemme pelanneet neljä ottelua seitsemässä päivässä. Se on vähän alkanut tuntumaan jaloissa, kun täällä ei pelaajien palautuminen ole niin iso asia kuin esimerkiksi Suomessa, Nieminen kertoo.

Eilen pelatun kierroksen jälkeen ”Spisskalla” on peleistä taukoa ruhtinaalliset neljä päivää ja tämän paussin somerolainen ottaa mielihyvin vastaan.

Tehopinnojen keruutahti Niemisellä on ollut yhtä kova kuin joukkueen toisella kesken kauden mukaan tulleella hyökkääjällä, kanadalaisella Dante Saliturolla ja selvästi parempi kuin pidempään joukkueessa pelanneella kaartilla.

Sarjan maaliahnein suomalaispelaaja

Niemisellä oli ennen eilistä tilillään viisitoista ottelua Slovakian liigassa. Niissä hän oli tehnyt kymmenen maalia ja antanut yhdeksän maaliin johtanutta syöttöä.

Spisska HK:n sisäisessä maalipörssissä Nieminen on jo kakkosena, vain kolme osumaa yhdeksän ottelua enemmän pelanneen Matej Gilakin perässä.

Slovakian pääsarjassa kiekkoilee toistakymmentä sekä SM-liigajäiltä että Mestiksestä tuttua suomalaista kenttäpelaajaa. Heidän keskinäisessä vertailussaan hienoa kautta pelaava Nieminen on jo maalitilaston kärkinimi.

Parin kuukauden aikana Nieminen on saanut kohtalaisen kattavan kuvan Slovakiasta maana ja Extraliigasta pelillisenä ympäristönä.

– Olen tyytyväinen, että tähän reissuun tuli lähdettyä. Kaikki on sujunut mukavasti sekä kaukalossa että sen ulkopuolella, niin että voisin jo ajatella pelaavani täällä pidempäänkin. Jatkokuviot alkavat varmaan selkiytyä joskus tässä kevätkauden aikana, toivottavasti kuitenkin mahdollisimman pian, somerolainen kiekkolähettiläs sanoo.

Otto Nieminen pelasi viisi ensimmäistä liigakauttaan Turun Palloseurassa.