Elettiin aikaa, jolloin Somerolla oli vielä itsenäinen nimismiespiiri. Olimme kollega Eeron kanssa helmikuisena lauantai-iltana 1982 työvuorossa, kun Forssan poliisin päivystäjä ilmoitti Somerniemellä kaupan pihaan ilmestyneestä oudosta autosta.
Lähdimme paikalle. Pakkasta oli rapiat kolmekymmentä astetta ja muistan, kuinka partiokaverin turkislakin läpät olivat jo matkalla autossa ala-asennossa.
Ajoimme ”Hansun kaupunkiin”. Kaupan pihassa puhelinkioskin vieressä värjötteli tummansininen Saab 99 ja sen katolla magneettikiinnitteinen sininen vilkkuvalo. Yksi auton renkaista oli korvattu vain vähäiseen siirtoon tarkoitetulla pienikokoisella vararenkaalla.
Auton ovet eivät olleet lukossa. Mitään murtojälkiä ei ollut havaittavissa. Kojelautaan oli kiinnitetty samanlaiset Ulvo-Sirra -merkkiset hälytyslaitteet kuin partioautossammekin ja olipa hansikaslokerossa vielä tieliikennelakikirja. Ensimmäiseksi luonnollisesti mieleen tuli, että kyseessä on siviilimallinen poliisiauto.
Tutkimuksissa saatiin selvitettyä, että mainittu auto oli aiemmin illalla Salkolassa suistunut tieltä lumihankeen. Autolla liikkeellä yksin ollut siviiliasuinen mies oli hakenut vetoapua läheisestä talosta ja paikallinen asukas oli traktorilla vetänyt ajoneuvon takaisin tielle. Tuossa vaiheessa ajopelin katolle oli ollut kiinnitettynä ja toiminnassa sininen vilkkuvalo. Auttajalle oli jäänyt se käsitys, että kyseessä oli poliisiauto ja kuskina poliisimies. Ilmeisesti ulosajossa rengas oli rikkoontunut.
Matka oli jatkunut Salkolantietä Hansuun. Kaupan pihan puhelinkioskista mies oli tilannut Someron keskustasta paikalle taksin, joka kuljetti hänet Helsinkiin. Pirssimies kuvaili myöhemmin kyydittävän olleen oikein harvinaisen mukava ja luonnikas Liikkuvan Poliisin mies. Supliikki oli kohdallaan ja hänen kanssaan juttua riitti koko matkan ajaksi.
Autoa tutkittiin tarkemmin ja ilmeni, että ajoneuvoa tai siihen kiinnitettyjä rekisterikilpiä ei oltu ilmoitettu anastetuksi. Kyseessä oli leasing -auto, jonka haltijaksi oli merkitty helsinkiläinen toiminimi. Toiminimen takana oli mies, jonka tilille oli vuosien mittaan kertynyt melkoinen lista petosrikoksia.
Auton liikkeitä ja sen mahdollista käyttöä rikollisiin tarkoituksiin selviteltiin. Miksi mies oli liisannut väriä myöten juuri sellaisen auton, jota poliisi käytti? Miksi siihen oli asennettu hälytyslaitteet ja miksi tieliikennelakikirjakin alleviivauksineen oli mukana autossa? Mitään suoranaisia tapauksia ei kuitenkaan tullut ilmi.
Kuulusteluissa mies ei osannut tai halunnut tarkemmin selvittää menettelyään, mutta kiisti kuitenkin käyttäneensä autoa mihinkään rikollisiin puuhiin. Hälytyslaitteita hän myönsi kerran käyttäneensä Kehä III:lla kyllästyttyään hitaaseen etenemiseen ruuhkautuneella tiellä.
Oliko kenties vain niin, että aina vastapuolena olleena mies halusi kerrankin kokea minkälaiselta tuntuu poliisin roolissa? Mene ja tiedä.
Tutkinnassa ilmeni, että hankkimansa hälytyslaitteet mies oli jättänyt maksamatta. Lisäksi autosta löytyi asiapaperi, josta ilmeni, että hän oli ostanut melko arvokkaan lumilingon, jonka niin ikään jättänyt maksamatta ja myynyt saman tein eteenpäin. Näiltä osin mies, huomioon ottaen hänen samansuuntainen aiempi rikollinen toimintansa, tuomittiin petoksista.
Kaiken kaikkiaan erikoinen mieleen jäänyt poikkeava tapaus. Varsinkin petosrikosten tehtailuun erikoistuneet ja valitsemallaan uralla menestyvät ovat supliikiltaan ja käytökseltään hyvin sulavia ja uskottavia.
Kerroin veijarin Hansusta Helsinkiin kyydinneelle taksimiehelle, että kuskaamallansa miehellä ei poliisin ammatin kanssa ole muuta tekemistä kuin se, että on lukuisia kertoja istunut kuulusteluissa rikoksista epäiltynä. Taksimiehen kasvonilmeistä kuvastui selvästi, että hän vahvasti epäili kertomaani.
Pekka Alitalo
eläkkeellä oleva
ylikonstaapeli