Kun sanon sanan, minusta lohkeaa jokin.
Merkitysten silta vahvistuu jokaisella askeleellani. Olemassaoloni tulee viemään maailmamme teitteni risteyksiin. Tulen näkemään lävitseni kuin peilien takaa.
Kääntymiseni tapahtui nelivuotiaana, kun opin lukemaan. Kirjaimet muuntuivat talokseni, jonne asetuin asumaan. Sain ottaa kiinni ja takertua kokonaisen maailman ihmeisiin. Sulauduin lukemiseni avoimiin oviin. Tuokio tuokiolta aloin kasvaa itsekseni, kirjain kirjaimelta liikuin ylöspäin.
Alle kouluiän minussa värähti hiljainen ääni. Minussa kuiskutti lapsen sormin urheastikin lapsen äänellä pienet haparoivat lapsen riimit. Aavistin itsessäni jotakin. Lapsuus vaihtui keinahtelevaan tulevaisuuteen. Olin tulossa naiseksi, jolla on kätketty salaisuus.
Suomalaisessa lyriikassa voi mainita ihania vahvoja naisrunoilijoita. Minulla on heitä mielessäni useita. Naiseus on valtaa. Olen etsinyt ja löytänyt. Heistä tahdon nyt mainita. Juuri minulle merkittävät.
Edith Södergran on runon jumalatar. Rakkaus merkitsee intohimoa. Kuolema on tahto. Kääntyminen suomen ja ruotsin kielistä tuo oman avaruutensa. Södergranin runoutta on lähestyttävä rohkein mielin. Ajassa ei katoa hänen vahvuutensa ja haurautensa.
Helvi Juvonen tarjoaa lempeyden, sanojen syvyyden ja pyhän ilon. Juvosen runous on alati ollut minulle oma kulkemistieni. Juvosen lohtukirjoitus on ollut omani tienvieri. Olen löytänyt jo vuosikymmeniä sitten hänen lyriikkansa sanoman. 50-luku summautuu Juvosen aikakaudeksi. Kristillisyys kantaa.
Mirkka Rekola astui omalle viitoittamalleen runoilijan tielle 50-luvulla ja on edennyt sitä persoonallista tyyliä noudattaen lähes tähän päivään. Hänen runoutensa ja aforisminsa ovat nousseet pinnan ylle. Vaikeammaksi tulee totuuden löytäminen. Kuva merkitsee Rekolalle jopa niin paljon että kaikki voi olla kuvallisuutta. Neitsyt Marian hahmo on läsnä. Lapsi on syntynyt maailmaan.
Kiersin kirjastot ahmien. Yhä uudelleen aistin vanhojen kirjastojen tuoksun. Kirjahyllyjen ääripäät sulautuivat ihoni pintaan. Kirjojen syvyydestä otin tarjolle omani lainaksi. Löysin kaupungin kirjastosta ja myöhemmin kirjastomuseoista aarteita.
Lapsuuden etsivistä säkeistä minulle nousi unelmieni tavoite. Kouluajan harjoituskirjoituksista onnistuin menestymään. Varhain minusta löytyi kolmetoistavuotiaana runopuu. Kirjoitin pitkän runon merenrannasta. Helsingin Sanomissa oli nuorten palsta, jonne sai lähettää postia. Tämä runoni julkaistiin heti ja kirjoitin palstalle myöhemminkin.
Kaipaukseni ylsi ylemmäs. Elämäni langat solmiutuivat. Pääsin yliopistoon kirjallisuutta opiskelemaan. Opintovuosinani sain kohdata kirjallisuuden filosofiaa ja sain lukea laajasti kirjallisuutta. Kirjallisuuden opiskelu ei ollut pelkkää lukemista, vaan usein myös kirjoittamista. Aika liukui vuosiakin ja oman arvon iloksi. Tekstiä oli usein käsiteltävä muillakin kielillä. Kielten aallokko avarsi itsestään selvyytenä tiedostamista.
Työelämässä olin useita vuosia luovan kirjoittamisen opettaja Helsingissä eri paikoissa. Sain kohdata lahjakkaita kurssilaisia. Runo elää ja nousee itsestään. Sana on lakini.
Laila Nielsen
filosofian maisteri, vapaa ajattelija