Soita ensin kuljettajalle, sitten vasta taksikeskukseen

0
Toni Mikkola

Varsinais-Suomessa on ollut vuoden alusta lähtien kaksi uutta palveluntuottajaa, joilta Kelan korvaamat taksimatkat tilataan, Menevä Oy ja Taksi Helsinki Oy. Asiakkaalla on mahdollisuus valita, kummalta hän tilaa Kela-taksin ja kenen kuskin kanssa haluaa lähteä reissuun. Somerolaisautoilijoita löytyy molempien palveluntuottajien listoilta.
Taksi Helsingin Kela-välityksessä oleva Toni Mikkola kertoo, että on kollegoineen huomannut toiminnassa yhden ongelman. Kun asiakkaat soittavat kyseiseen taksikeskukseen ja tilaavat kyydin haluamaltaan kuljettajalta, ei ole lainkaan varmaa, että tämä on haluttuna hetkenä vapaana.
– Pitää soittaa ensin kuskille ja varmistaa, että hän pääsee lähtemään, ja sitten vasta keskukseen, neuvoo Toni Mikkola.
– Tässä on nyt ollut jonkin verran epäselvyyksiä ja turhaa edestakaisin soittelua, hän perustelee.