
Muualla riemuitaan korona-ajan vauvabuumista
Valtakunnallisesti koronan yksi harvoja positiivisia asioita on, että syntyvyys on noussut Suomessa kuluneina kahtena vuonna.
Yle on uutisoinut, kuinka korona-ajan vauvabuumi näkyy selkeästi esimerkiksi HUS-alueella. Peräti yhdeksän vuoden mittainen laskusuhdanne syntyvyydessä päättyi 2020, ja suotuisa kehitys jatkui vuonna 2021. Tulevasta keväästä ennustetaan, että kasvu syntyvyydessä tulisi sielläkin pysähtymään.
Somerolla kuljettiin viime vuonna toiseen suuntaan. Lastenneuvolan tilastot näyttävät Somerolla vauvojen määräksi lukemaa 45. Tyttöjä oli 24 ja poikia 21.
Näistä kolme vauvaa on kuitenkin ulkopaikkakuntalaisia. Heidän terveyspalvelunsa ovat Somerolla ja raskaudet hoidetaan täällä, mutta asuinkunta on Someron ulkopuolella, kuten vaikkapa Letkulla Tammelassa.
Edellisvuonna 2020 Someron lastenneuvolassa kirjattiin 48 vauvaa, joista ulkopaikkakuntalaisia oli neljä. Vuonna 2020 somerolaisvauvoja oli siis 44.
Vuonna 2019 vauvoja syntyi 50 ja vuonna 2018 syntyneitä oli 63. Syntyneiden määrä on pudonnut Somerolla neljässä vuodessa 33 prosenttia.
Kymmenessä vuodessa Someron neuvolassa asiakkaina olleiden vauvojen määrä on pudonnut yli 40 prosenttia. Muuttoliikkeen vuoksi lukemat ovat noin-lukemia.
Someron koulukeskustelua ajatellen lastenneuvolan terveydenhoitaja Anna Helenius muistuttaa, että Somerolle onneksi muuttaa lapsiperheitä. Lopulliset koulunsa aloittavien määrät kuitenkin muodostuvat syntyneiden ja tänne muuttaneiden yhteislukemana.
– Somerolaiset käyvät synnyttämässä eniten Tyksissä ja toiseksi suosituin paikka on Lohja. Hämeenlinnassa synnyttäneitä oli viime vuonna ihan muutama ja myös Helsingissäkin oltiin synnyttämässä, Anna Helenius kertoo.
Kaksosia ei syntynyt somerolaisittain viime vuonna yhtään. Edellisvuonna kaksosia oli kolmet.
Fakta: Syntyneet ja koulunsa Somerolla aloittaneet
Syntyneiden määrän lukemana taulukossa näkyy Someron neuvolasta terveyspalvelunsa hankkineiden määrä. Somerolaisten syntyneiden määrä on joka vuosi muutamaa lasta pienempi.
vuosi syntyneet koulunsa aloittaneet
2011 78 108
2012 77 86
2013 84 99
2014 76 88
2015 60 94
2016 67 69
2017 64 80
2018 63 93
2019 50 84
2020 48 93
2021 45 81