Tartuntojen määrä kasvaa hurjaa vauhtia

0
Tyksin Yhdysvalloista tilaama koronaviruksen analysointia nopeuttava laite. (kuva Ari-Matti Ruuska/TS)

Koronatilanne heikentyy yhä nopeasti Varsinais-Suomessa. Koronaviruksen ilmaantuvuus saavutti jälleen uuden ennätyksensä, 1 066 tartuntaa 100000 asukasta kohden edeltävän kahden viikon ajalta. Luku on reippaasti yli puolta suurempi kuin edellinen, 398.

Somerolla todettiin sekä maanantaina että lauantaina 14 tartuntaa. Yteensä alkuvuodesta on todettu 56 tartuntaa. Kaikkiaan Somerolta on todettu 209 koronatartuntaa.

Vallitseva koronaviruksen variantti on nyt omikron. Virusta on jo tavattu kaikista kunnista Varsinais-Suomessa. Eniten tartuntoja on 20–30-vuotiailla, mutta tapauksia todetaan kaikissa ikäryhmissä.

Useampia koronatartuntoja on todettu Someron kaupungin kotihoidossa ja terveyskeskusosastolla kuluneiden kahden viikon aikana.

Kaupunki tiedottaa, että kotihoidon palvelut toteutuvat toistaiseksi normaalisti, mutta aikataulumuutokset ovat mahdollisia. Muutoksista ollaan yhteydessä asiakkaisiin.

Terveyskeskusosaston koronatilanne vaikuttaa vierailuihin. Vierailut toivotaan sovittavan etukäteen soittamalla. Tilanne osastolla voi vaihdella nopeasti. Suosituksena on, että vierailijoita käy potilaan luona ainoastaan yksi kerrallaan enintään 15 minuutin ajan. Yleisissä tiloissa oleskelua tulee välttää.

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyyden turvaamiseksi sekä asiakas- ja potilasturvallisuuden varmistamiseksi Someron kaupungin perusturvatoimi pyytää huomioimaan hygieniaohjeistukset sekä terveysturvalliset toimintatavat: maskin käyttö ja käsihygienia erityisen huolellisesti.

Someron koronatartunnat 2022

10.1. 14 todettua tartuntaa

8.1. 14

6.1. 7

5.1 8

4.1. 1

3.1. 11

1.1. 1