Uuden Tervaskannon hinta nousi puoli miljoonaa

0
Tontti odottaa uuden Tervaskannon rakentamisen alkamista tänä kesänä. Kuvassa vasemalla näkyvät edelleen homeiden takia jo puretut perusturvan rakennukset

Uuden palvelutalo Tervaskannon kustannusarvio on puolen miljoonan euron nousun jälkeen nyt 9,25 miljoonaa euroa. Valtuuston myöntämä määräraha Tervaskannolle on 8,75 miljoonaa euroa.

Työt tontilla työt alkavat kevään aikana, sillä tonttialueen kaukolämpö- ja vesijohtolinjat pitää siirtää nykyisiltä paikoiltaan.

Olemassa olevat linjat jäisivät tulevan rakennuksen alle. Teknisen johtajan Marko Mäkisen mukaan linjat on tarkoituksenmukaista siirtää erillisenä urakkana, ennen varsinaisen palvelutalon rakentamisurakkaa. Muutoin työ viivästyttäisi palvelutalon rakentamista.

– Siirtotyöstä huolehtii Someron Lämpö sekä Vesihuolto. Tavoite meillä on saada työ tehdyksi ennen kuin uuden Tervaskannon rakentaminen kesällä alkaa, Mäkinen toteaa.

Linjasiirrot lisäävät kustannuksia vielä noin 100 000 eurolla. Tarvitaan lisämääräraha ja sille kaupunginvaltuuston sekä -hallituksen lupa.