Vesikatto nousi etuajassa

0

Kaupungintalon vesikaton peruskorjauksen urakka valmistui tammikuun alussa. Urakoitsija sai työn valmiiksi noin kuukauden etuajassa.

Työn nopeampi valmistuminen ei aiheuttanut kaupungille ylimääräisiä kustannuksia. Lopullinen kustannus hankkeelle oli noin 385 000 euroa, mikä on noin 35 000 enemmän, kuin korjaukseen oli varattu.

– Lisätöitä aiheuttivat pääosin sinne asennetut kattopollarit. Ne asennettiin aurinkopaneeleita ja sikäli siis tulevaisuutta varten. Että katon rakenteet sitten mahdollistavat paneelien rakentamisen, tekninen johtaja Marko Mäkinen kertoo.

Lisämäärärahaa joudutaan hakemaan kaupunginhallitukselta ja edelleen -valtuustolta sen vuoksi, että vuoden vaihteen urakoita on haastava eritellä, mikä osa kumpanakin vuonna tulee valmiiksi.

Pihlajakylään pieni projekti

Sairaalatien alueelle on luotu uudenlainen välimuotoinen palveluasumisen malli. Nimenä toimintamallille on Pihlajakylä.

Hankesuunnitelman mukaisesti piha-alueelle on esitetty rakennettavaksi aurinkosuojattuja istuskelualueita. Varjostus voidaan toteuttaa katoksilla, pergola- tai markiisirakenteilla.

Katos on tarkoitus toteuttaa teräsrakenteisena katettuna terassin, kooltaan noin 7×7 metriä sekä sen yhteyteen rakennettavalla katosta laajentavalla laatoitetulla tasanteella. Lisäksi katos valaistaan ja sekä katokseen hankitaan puiset ryhmäkalusteet.

Kustannusarvio hankkeelle on 39 000 euroa, mikä sisältää suunnittelun. Tekninen lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen -valtuustolle kyseistä lisämäärärahaa katoksen toteutukseen.