Vieläkö korona siirtää lukion juhlia?

0
Viime vuonna penkkarit siirrettiin vappuaattoon. Kuvassa Valtteri Kaase klovnin asussa ja Alma Ali-Yrkkö Peppi Pitkätossuna sutsi-sutsi-satsaan lumoissa.

Korona ei vielä hellitä otettaan. Mille aikataululle penkkarit ja vanhojentanssit ovat siirtymässä? Vastaajana on lukion rehtori Merja Klemola .

– Tammikuussa jo aikaisemmin olimme sitä mieltä, että niitä ei voida pitää normaaliin aikaan. Jätinkin abeille aika lailla vapaat kädet. He saavat itse miettiä, mikä heidän mielestään olisi sopiva päivä.

– Abit ovat nyt toistaiseksi antaneet minulle sellaisen päivän kuin 31. maaliskuuta. Eli kun 30. maaliskuuta on viimeiset kirjoitukset, niin penkkarit on heti seuraavana päivänä.

Vanhojentansseista on tieto, että päivä siirtyy toukokuulle, ja karonkka huhtikuulle.

– Vanhat ovat perjantaina 13.5. Ja karonkkaa ollaan suunnittelemassa ennen pääsiäistä.

Eipä tarvitse opiskelijoiden liukastella toukokuussa hienoissa hepenissään kaduilla.

– Ei, mutta ajattelin, ettei vielä ensi kuussa ole mitään toivoa saada paikalle yleisöä. Nämä meidän kaikki tapahtumat keräävät paikalle yleisöä. Että olisi tilanne parempi sitten vähän myöhemmin, saataisiin paikalle yleisöäkin, Merja Klemola päättelee.

Ja niin ovat asiantuntijatkin kovasti olleet julkisuudessa jo sitä mieltä, että rajoitusten aika olisi päättymässä.