Yleisötilaisuuksia ja tilojen sulkemista koskevatrajoitukset kevenevät

0

Lounais-Suomen aluehallintovirasto ei antanut uutta asiakas-, osallistuja- ja odotustilojen väliaikaista sulkemista koskevaa päätöstä. Nyt annettu päätös koskee yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia sisätiloissa. Niihin voi jatkossa osallistua korkeintaan 50 prosenttia suurimmasta osallistujamäärästä, joka tilaan on sallittua ottaa. Päätös on voimassa Varsinais-Suomessa 15.2. saakka. Päätös ei koske ulkotiloja. Siten yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäminen on jatkossa mahdollista ilman henkilömäärärajaa ulkotiloissa.

Aluehallintoviraston uusi päätös vapauttaa kaikki aiemmin suljetuiksi määrätyt liikunta-, urheilu-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettävät tilat. Ne voidaan jatkossa pitää auki yleisölle, asiakkaille ja muille osallistujille, kun samalla taataan näiden tilojen terveysturvallinen käyttö.

Maakuntaan jää edelleen voimaan määräys, joka velvoittaa erilaisten asiakas- ja yleisötilojen hallinnoijat ehkäisemään lähikontaktien aiheuttamaa tartuntariskiä. Velvoitteen voi toteuttaa toimijan itse harkitsemilla keinoilla, esimerkiksi porrastamalla kävijöiden liikkumista, rajaamalla osallistujamäärää tai sijoittamalla toiminta- ja oleskelupaikat riittävän etäälle toisistaan.

Aluehallintovirasto arvioi rajoitusten välttämättömyyttä ja oikeasuhtaisuutta huomioimalla viimeisimmän valtakunnallisen ohjauksen tartuntatautien torjunnassa ja oman alueensa sairaanhoitopiirien lausunnot. Lisäksi on punnittu muilla alueilla tehtyjen rajoitusten suhdetta näiden alueiden epidemiatilanteeseen.

– Nopeasti tarttuvia omikronmuunnoksia on vaikea enää jäljittää tiettyihin tiloihin, joten vastuu tartuntojen välttämisestä siirtyy yhä vahvemmin tilojen omistajille, tapahtumien järjestäjille ja niissä asioiville henkilöille yksilöille itselleen. Sallituissakin tapahtumissa on siis syytä välttää turhaa liikkumista käytävillä ja kohtaamispaikoissa, eli pysytellä omalla paikallaan, jos vain mahdollista, sanoo johtaja Heikki Mäki Lounais-Suomen aluehallintovirastosta.

– Sisätiloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa on riski tartuntaryppäiden syntymiseen, liittyen suoraan tilaisuuksiin osallistuvien ihmisten määrään ja sitä kautta lähikontaktien mahdollisuuteen. Tämän vuoksi sisätilojen tapahtumiin on vielä tarpeen kohdistaa rajoituksia, Mäki jatkaa.

Uusia koronatartuntoja todettiin Somerolla viime viikolla yhteensä 35. Viimeisimmät tartunnat todettiin maanantaina, 4 kappaletta. Koronatartuntoja on yhteensä Somerolla todettu 338. Someron imaantuvuusluku on 786.