23-vuotiaita kaksosia yhdistää uniikki huumori– tänään vietetään kaksosten päivää

0
Aaro ja Ilmari… vai Ilmari ja Aaro Kankare?

Teksti Taru Takala

Lokakuussa vuonna 1998 Sarita ja Markku Kankareen perhe täydentyi kahdella pienellä pojalla, kun Salon sairaalassa ensiparkaisunsa päästivät kaksoset Aaro ja Ilmari. 3 160 gramman painoinen, 49 senttimetriä pitkä Aaro syntyi ensin, vajaan vartin ennen 2740-grammaista ja 48-senttistä veljeään.

Dramatiikkaa synnytykseen toi Sarita-äidin pyörtyminen suorituksen puolivälissä, eli ”Herra A:n” syntymän jälkeen ennen kuin ”Herra B” saatettiin maailmaan.

Hypätään ajassa reilut 23 vuotta eteenpäin, tammikuisen kuuran sävyttämään päivään, kun nuoret miehet ovat saapuneet lapsuudenkotiinsa Someron Kultelaan. Läheiset ja lämpimät välit omaavaan perheeseen kuuluu nykyään myös kaikille rakas 7-vuotias Piippa-kissa.

Koulukuvassa kaksin.

 

Aaro ja Ilmari… vai Ilmari ja Aaro?

Aaro ja Ilmari ovat erityisesti lapsena olleet kovasti samannäköisiä ja heidät onkin usein sotkettu toisiinsa.

Tänä päivänä on helpompaa, mutta sekaannuksia sattuu edelleen, erityisesti kun nuoret miehet nähdään liikkumassa kylillä erikseen. Kaksikko ei ainakaan myönnä käyttäneensä poikkeuksellista seikkaa juurikaan hyväkseen – paitsi mitä nyt alakoulun prönttöpeleissä.

– Nykyään se on lähinnä huvittavaa, ennen vanhaan aiheutti myös hilpeyttä. Ei se sekoittaminen ole koskaan juuri haitannut, mutta on ehkä saattanut haitata enemmän muita, hyvästä huumorintajustaan tunnetut ”Herrat A ja B” kertovat hymyillen.

He toteavat välilleen aikojen saatossa kehittyneen huumorin olevan sellaista, jota eivät muut kuin kaksoset välttämättä ymmärrä.

Yhdessä on menty ja tehty

Koulussa Aaro ja Ilmari ovat aina olleet samalla luokalla, eikä se ole heitä haitannut. Harrastuksetkin ovat olleet osittain käytännön syistäkin samoja, kuten tästäkin johtuen myös kaveriporukka.

– Ei ole ollut lahjakkuudessa tai kouluaineissa hirveästi eroja. Aaro on varmaan ollut vähän innokkaampi opiskelemaan. Riitojakaan ei ole juuri syntynyt, Markku vahvistaa tiedon, summaavat kaksoset pilke silmäkulmassa ja lisäävät, etteivät ole koskaan juurikaan kilpailleet keskenään.

– Kerran Aaro on vetäissyt Ilmarilta nokan auki, jostain syystä.

– Samoja mielenkiinnonkohteita löytyy kyllä, musiikkimaku on ollut ainakin tähän asti aika lailla sama. Aaro taitaa tykätä autoista vähän enemmän kuin Ilmari, joten siinä ainakin yksi ero.

– Yläasteella meillä oli myös eri vaatemerkit, kun Ilmari käytti Adidasta ja Aaro käytti Pumaa. Muutenkin vaatetuksessa ja hiustyylissä ollaan jonkin verran varottu, ettei ihan samalta näytettäisi.

Lukion jälkeen tiet erkanivat – muodollisesti

Peruskoulun jälkeen sekä Aaro että Ilmari suuntasivat Someron lukioon. Sen suoritettuaan vuonna 2017 Aaro muutti ensin Tampereelle opiskelemaan, Ilmari puoli vuotta myöhemmin Turkuun. Veljeksistä 12 minuuttia vanhempi Aaro on sittemmin palannut Somerolle, käy Loimaalla töissä ja ahertaa samalla tutkintoaan pakettiin. Ilmari vaikuttaa yhä Turussa ja tarkoituksena on valmistua kesällä.

Opinnot eri paikkakunnilla ovat luonnollisesti tuoneet pientä ”hajurakoa” väliin, ja molemmat ovat saaneet myös uusia, ”erillisiä” ystäviä lapsuuden kaveriporukan jatkoksi. Yhteydessä ollaan tiiviisti erityisesti sosiaalisen median ja pikaviestimien kautta, ei kuitenkaan juurikaan ”privaatisti”.

– Suurimmaksi osaksi tulee keskusteltua WhatsApp- ja Snapchat-ryhmien kautta, joissa on sitten muitakin.

Kaksosten päivälle Aarolla ja Ilmarilla ei ole suunnitelmia, ja opinnotkin kutsuvat Ilmaria takaisin Turkuun.

– Äiti varmaan tekee jonkun ”hauskan” Facebook-päivityksen, jonkun vanhan kuvan kera.

Tänään: Kaksosten päivä

Tänään keskiviikkona, poikkeuksellisen vuosiluvun johdosta ”tuplaosuvasti” 2.2.22, vietetään Suomen Monikkoperheet ry:n lanseeraamaa Kaksosten päivää. Monikkoperheiden ja -sisarusten päivää juhlitaan nyt 13. kertaa, ja sen tarkoituksena on tuoda pinnalle kaksosten sekä heidän perheidensä kannalta tärkeitä kysymyksiä.

Lähde: Suomen Monikkoperheet ry