Teksti ja kuvat Olli Salomäenpää
– Salaisuus? Ei minulla ole mitään salaisuuksia ole. Kaikki minun elämässäni on ollut täysin julkista.
Näin toteaa 100 vuotta täyttänyt Kalevi Sahlström Lamminniemen palvelutalossa vastauksena perinteiseen kysymykseen pitkän iän salaisuudesta.
Jos muuta selitystä ei pitkälle iälle löydy, niin olisiko se sitten ollut kenties jatkuva halu oppia uutta. Koko ikänsä Sahlström on ollut innokas lukija. Arja-tytär muistelee, että Helsingin Sanomat tuli heille tilattuna aina ja kirjallisuus, erityisesti sotakirjallisuus, kiinnosti Kalevi-isää suuresti.
Kalevi Salhlströmin elämänpolku alkoi Uudenmaan läänin Pyhäjärvellä (nyk. Karkkila), josta hän äitinsä kanssa muutti varsin pian Vihtiin.
Lapsuus oli materiaalisesti varsin niukkaa, eikä kansakoulun suoma sivistyspohja ollut kovin laajaa. Työelämään siirryttiin varhain. Lisäksi hänelle, kuten muillekin ikätovereille, sota tuli myös osaksi nuoruusvuosia. Talvisotaan hän oli vielä liian nuori, mutta jatkosodassa sotaolot tulivat tutuiksi Uudenmaan rakuunarykmentissä hevosmiehenä kolmen vuoden ajan.
Aktiivinen sotapalvelus päättyi Sahlströmin osalta haavoittumiseen Viipurinlahdella. Pysyväksi muistoksi reissusta jäi 25-prosenttinen sotainvaliditeetti.
Sota päättyi ja oli aika katsoa tulevaan. Kalevi Sahlström oli jo lapsuudesta haaveillut pääsevänsä poliisiksi, ja kun silmään pisti lehti-ilmoitus tulevasta poliisikurssista, ei asiaa tarvinnut enempää miettiä. Hän lähti viemään hakupapereita Helsinkiin silloiseen Liikkuvaan poliisiin. Paperit vastaanottanut poliisi kysyi ansioita ja kun hän kertoi kyvykseen tehdä viisi mottia halkoja päivässä, paikka kurssille aukeni. Poliisissa tarvittiin tuolloin riuskoja miehiä.
Kurssi ei kauaa kestänyt ja syksyllä 1945 hän aloitti työt poliisina Riihimäellä. Ensimmäiset viisi vuotta hän oli perinteisenä passipoliisina, omien sanojensa mukaan juoppokuskina. Riihimäki rautatiekaupunkina kun houkutti monenlaista ainesta nauttimaan elämän iloista.
Tämän jälkeen Sahlström siirtyi rikospoliisin puolelle, jossa hän olikin eläkkeelle jäämiseensä, eli vuoteen 1980 asti.
40-vuotisen valtion palveluksen jälkeen oli aika siirtyä 58-vuotiaana vapaaherraksi.
Somero ja Somerniemi tulivat Kalevi Sahlströmille tutuiksi 2016 edesmenneen vaimon myötä. Vuonna 1952 vaimon kotitilasta lohkottiin heille kesämökkipaikka, jossa vietettiin vapaa-ajat. Somerolle muutettiin kokoaikaisesti 1984. Keskustassa olleesta rivitaloasunnosta Sahlström muutti Lamminniemeen 2004 ja on siitä lähtien koko ajan asunut samassa huoneistossa.
100 vuotta on kunnioitettava ikä, jonka aikana ehtii nähdä ja kokea paljon. Vaikka kuulo on heikko, Sahlström seuraa aktiivisesti maailman menoa yhä edelleen. Minkälaista se nykymeno sitten hänen mielestään on?
– Mielenkiintoista se on, hän toteaa hieman arvoituksellisesti. Näitä sotatilanteita minä seuraan tarkasti.
Entä mitä hän haluaisi sanoa tämän ajan nuorille tai nuorille aikuisille. Vastaus on ytimekäs.
– Pitää elää rehellistä elämää.
Olla rehellinen muille, mutta myös itselle.
Siinä on hyvä ohjenuora kaikille, iästä riippumatta.
