Etätöissä on viihdytty

0

Koronarajoitukset kevenivät tai osittain jopa poistuvat tällä viikolla pääkaupunkiseudulla, mutta meillä Varsinais-Suomessa ovat edelleen käytössä leviämisvaiheen mukaiset suositukset. Yksi niistä on laaja etätyösuositus.

Kaikille etätyöt eivät tietenkään käy, mutta moni on ollut etätöissä korona-pandemian alusta saakka.

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksesta käy ilmi, että vain 17 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että työpaikoilla pitäisi palata mahdollisimman laajalti lähityöhön. 65 prosenttia on eri mieltä.

Pandemian aikana pääosin etätöissä työskennelleistä vain 4 prosenttia haluaisi jatkossa työskennellä työpaikalla. Heistä 46 prosenttia haluaisi työskennellä jatkossakin osin etätöissä ja peräti 50 kokonaan etänä.

Etänä koko pandemian ajan työskennelleistä todella harva haluaa enää palata työpaikalle.

Syksyllä kerätyt tiedot selittyvät todennäköisesti sillä, että etätöissä työajat joustavat ja perheen askareet on helpompi sovittaa yhteen töiden kanssa.

Todennäköisesti korona onkin jättänyt pysyvät jäljet työpaikoille. Monilla onkin nyt vahva pohtimisen paikka, millaiseen malliin lopulta päädytään.