Jäähalliyhtiö saa vuosittaisen avustuksen

0

Someron kaupunki on maksanut vuosittaista avustusta Someron Jäähalli Oy:lle. Sivistyslautakunta myöntää tälle vuodelle 89 000 euroa.

Yhtiö lyhentää kaupungin antolainaa 10 000 euroa vuodessa.

Jäähalliyhtiö vastaa vuokraamansa tonttialueen sekä ulkojään hoidosta ja ylläpidosta.

Kaupunki saa hallivuorot käyttöön veloituksetta. Sivistystoimen käyttämät jäähallivuorot sijoittuvat päivittäin kouluaikoihin kello 9–15. Yleisövuoroja on kerta viikossa sekä syys-, joulu- ja hiihtolomien aikana 10 tuntia viikossa.

Koululaisvuorojen mahdollisista valvontaan liittyvistä lisäkuluista vastaa käyttäjätaho.

Lisäksi kaupunki saa korvauksetta jäähallin piha-alueineen tarvitsemaansa käyttöön erikseen sovittuina ajankohtina.