Kannatti mennä!

0

Manu Lehtimäki esitti viime perjantaina laulukilpailu The Voice of Finlandissa Rauli Badding Somerjoen tunnetun kappaleen Illan varjoon himmeään. Alkuperäistä hienoisesti nopeampaan tempoon sovitettu biisi ei kuitenkaan kääntänyt kisan Tähtivalmentajien tuoleja.

Manu Lehtimäki piti viime viikon tiistain Somerossa (Somero-lehti 1.2.2022) kertoman lupauksensa, että kappale tulisi olemaan somerolaista tuotantoa. Matka pysähtyi Ääni ratkaisee -vaiheeseen, mutta se ei nuorta miestä heilauta lainkaan.

– Ajatuksissa on, että kannatti mennä. Siinä ei menettänyt oikeastaan mitään. Se oli pelkästään hieno kokemus.

Manu Lehtimäki toteaa olleensa tyytyväinen jo siinä vaiheessa, kun hänet oli saanut vastaanottaa kutsun kilpailun koelauluun.

– Olin kertonut ystävälleni tämän uutisen, niin hän oli sitä mieltä, että on aivan sama, pääsenkö siitäkään enää yhtään eteenpäin. Että se on maailman siistein juttu, että mä oli jo siinäkin.

– Sanoi hän vielä senkin, että jos on ollut missään vähänkään tämän tapaisessa, niin jo se on hieno juttu!

Esityksen jälkeen tuomariston jäsenistä Toni Wirtanen tuumasi, että ”Biisissä oli paljon elementtejä, joista ois pienellä valmennuksella saanut tosi hyvän”. Manu Lehtimäki myöntää itsekin kyseisen seikan.

– Kyllä Toni oli siinä ihan varmaan oikeassa. Sitähän se tarkoittaa, että ainesta on. Mutta sitä on vielä teroitettava.

Juha Tapio puolestaan kommentoi Lehtimäen esitykstä näin: ”Nyt vain jännitys aiheutti alisuoriutumisen tuolle laulajalle”.

– Vaikka siitä jo onkin aikaa kun siellä olin, niin siitä esityshetkestä muistan, että se ei tuntunut siltä, että jännitys olisi vaikuttanut siihen. Mutta kun nyt itse katsoin esitystä TV:stä jälkeenpäin, niin silloin sen huomasin. Mutta enpä taida olla ainut, jota siinä kohtaa jännittää, Lehtimäki naurahtaa jo itsekin.

– Mulla oli silloin hyvin itsevarma fiilis. Vielä ennen Ääni ratkaisee -kuvauksia oli harjoitukset bändin kanssa. Sen jälkeen oli vocal coachin puheilla, joka nopeasti antoi omat kommenttinsa. Se, mitä tällä lauluvalmentajalla oli mulle sanottavaa oli, että ’ei tässä kauheasti ole mitään, tämähän menee ihan loistavasti, ja että fiiliksellä vaan!’

No Manu, aiotko hakea uudestaan? Entä mitä aiot muuttaa, kääntääksesi tuomariston tuoleja?

– Se uudestaan hakeminen on kyllä suunnitelmissa. Ehkä biisivalinnan genreä muutan johonkin menevämpään suuntaan. Koska uskon niin, että jos siinä olisi ollut täysin samanlaiset olosuhteet ja sama kaveri laulamassa, mutta biisi olisi ollut eri, niin lopputulos olisi voinut olla toinenkin.

Seuraavaksi Manu Lehtimäki aikoo keikkailla mahdollisuuksien mukaan. Koronan hellittäessä kesällä on ainakin yksi trubaduurikeikka tulossa. Ehkä toinenkin….

Hirsjärven Pienviljelijäyhdistys järjesteli jo kesällä 2020 Manu Lehtimäen keikkaa omistamalleen kodalle, mutta korona vei järjestämismahdollisuudet kahdeksikin vuodeksi. Nyt järjestelyt voidaan aloittaa uudelleen.

– Ehdottomasti, joo!