Bussissa, kuntosalilla, kaupoissa, koulussa, kirjastossa ja jopa ruokalassa käytetään kännykkää. Onko se kohteliasta, että ystäväsi puhuu sinulle, mutta sinua kiinnostaa vain puhelin?
Älypuhelimet voivat aiheuttaa riippuvuuden, jota verrataan joidenkin huumeiden tapaiseksi. Riippuvuus lisää ahdistusta, joka ilmenee silloin, kun ei pääse käyttämään kännykkää. On todettu, että joka vuosi käyttö lisääntyy noin viisi prosenttia.
Yhä nuoremmille lapsille ostetaan puhelimia, jotka syrjäyttävät esimerkiksi pihaleikit. Kännykänkäyttö voi vaikuttaa myös lapsen hienomotoristen taitojen kehitykseen.
Fyysisesti liiallinen puhelimenkäyttö näkyy päänsärkynä, huimauksena, pahana olona ja pahimmillaan rytmihäiriöinä. Ylipainoa saattaa tulla, sillä aikaa ei jää enää urheiluun.
Kännykkäriippuvuus on lisännyt myös onnettomuuksien määrää jopa nelinkertaisesti. Muista siis olla käyttämättä puhelinta liikenteessä!
Olen itse koittanut rajoittaa älypuhelimen käyttöä, mutta olen huomannut, että se ei ole aina helppoa. Mielelläni uppoudun puhelimen ääreen, vaikka olisin läksyjä tekemättä.
Muistetaan siis turvallisuus ja velvollisuudet ennen kaikkea.
Puhelinaddikti