Keskustelukerho rikastuttaa elämää

0

Yksi viikon piristävistä ja elämää rikastuttavista hetkistä on osallistuminen keskustelukerhoon nimeltä English club Somero-opiston tiloissa tai etänä.

Keskustelijoiden ryhmä edustaa monenlaisia taustoja ja näkökantoja. Niinpä aiheet ovat vaihtuvia ja monipuolisia. Jokainen osallistuu oman asiantuntemuksensa ja kielitaitonsa puitteissa. Ne ketkä eivät osallistu, kuuntelevat ja oppivat uutta, niin kielellisesti kuin asiatasolla. Mielenkiintoista, toisinaan raskastakin, kuten kaikki oppiminen, mutta antoisaa.

Nyt korona-aikana kokoontumiset tapahtuvat etänä. Liittyminen etänä on todella helppoa älypuhelimella tai tietokoneella. Vetäjä lähettää linkin ja sen avulla lyhyttä puhelimeen tulevaa ohjetta noudattaen liittyminen tapahtuu hetkessä.

Jos me nyt jätämme tämän koronan takia, on riski että koko homma sammuu. Se on iso menetys Somerolle ja somerolaisille. Mukaan mahtuu rajoitetusti uusia jäseniä. Eli jos kiinnostaa, kysy Somero-opistosta. En edusta heitä, mutta uskon niin. Kirjoitan yksityishenkilönä.

Kyseessä ei ole juorukerho. Jos joku sattuu sanomaan jotain henkilökohtaista, sitä ei levitetä ulkopuolisille. Näin on sovittu ja siitä pidetään kiinni.

Tasovaatimus, hmm. Jos osaa vähemmän, on isompi mahdollisuus oppia. Jos osaa paljon, voi tuoda isomman panoksen ryhmään. Kokeilemalla saat selville omasi. Ryhmä on avulias ja ystävällinen. Toinen toistaan auttaen edetään vetäjän johdolla.

Virkistystä elämään