Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan tammikuussa kuluttajahintoja nostivat eniten sähkön, omakotitalon peruskorjausten, polttonesteiden sekä asunto-osakeyhtiön remonttien kallistuminen. Joulukuulta tammikuulle kuluttajahintojen kuukausimuutos oli 1,2 prosenttia, mikä johtui muun muassa sähkön kallistumisesta edelliseen kuukauteen nähden.
Energian kallistuminen iskee kansalaisten kukkaroon; suurin osa kun hupenee energiakulujen kaltaisiin pakollisiin menoihin. Energian maailmanmarkkinoiden hinta näkyy sekä autoa tankatessa että kotien sähkölaskuissa. Myös yritykset ovat kovilla. Tuote ei valmistu ilman energiaa eikä liiku paikasta toiseen. Tavaraa kuljettava auto ei kulje henkäyksillä, eikä sairaala lämpene eivätkä koneet toimi.
Energian kallistuminen tulee näkymään tuotteissa ja niiden hinnoissa.
Hallitus päätti tukea ihmisiä niin nopeavaikutteisilla, määräaikaisilla keinoilla kuin pidemmän aikavälin toimilla. Palkansaajille on tulossa työmatkavähennyksen parantamista ja maatalouteen vapautetaan tuotantorakennuksia kiinteistöverosta määräajaksi. Suositus on, että energian hinnannoususta aiheutuneita asumiskuluja otetaan huomioon toimeentulotukipäätöksissä.