Lumenauraus kismittää, vinkki kaupungintalolta

0

Monin paikoin Somerolla on lumet aurattu kasoiksi niin että ne peittävät täysin näkyväisyyden. Miksi? On todella tuurista kiinni, ettei tapahdu kolareita.

Turvallistako

Eivätkö ihmiset saatikka lumenauraajat tiedä, että omalta tontilta lumien siirto yli yleisen tien naapuritontille ja tontin ojaan on laissa kielletty?

Ihmettelijä

Jukunauta, voisko noi lumenajajat ajaa not Joensuun lumet tonne entiselle Kauralan pellolle tietä numero 52, eikä tän Kirkonmäen asutusalueen läpi, ainakaan kaupungin järjestyssääntöjen vastaisesti, mitä tulee kellonaikoihin.

Lumet

Toimitukseen on tullut paljon muitakin lumenaurausta koskevia tekstareita, mutta niiden kaikkien julkaisemisen sijaan annamme tässä kommentin ja vinkin kaupungin maanrakennusmestari Jyrki Rinta-Paavolalta: ”Kaupungilla ei ole yleispätevää ohjetta, mihin kunkin lumensa kuuluisi työntää. Yleisohjeena kuitenkin voi sanoa, että tontin sisällä olevat lumet pitäisi pysyä ja käsitellä oman tontin puolella. Niitä ei kuuluu viedä naapurin puolelle. Katujen aurauksen suhteen tilanne on se, että aurauksessahan lumi työnnetään ajoradalta tien reunoille. Liittymien kohdille tulee silloin luonnollisesti lumivalli. Kaupungin toimesta ei kiinteistöjen liittymiä putsata, vaan omien tonttiliittymien niin kesä- kuin talvihoito kuuluu kiinteistöille. Niistä risteyskohdista, joissa teiden lumikasat peittävät näkyväisyyttä, lumet siirretään tai ajetaan pois. Näin esimerkiksi Joensuuntiellä. Tämä asia tuntuu olevan aina tapetilla silloin, kun lunta tulee riittävästi. Mutta käsittääkseni nytkään ei ole mitään poikkeuksellisia lumimääriä kertynyt. Ehkä me olemme vain unohtaneet, miltä talven tulee näyttää. Saamme kuitenkin vastavuoroisesti nyt nauttia hyvistä hiihtokeleistä eli kuumakalleille ohjeeksi, että ennen kuin alkaa huutamaan naapurille, niin pyytää hänet vaikka hiihtolenkille. Siinä voi sitten hiihdon lomassa sopia lumiasiat.”

Toimitus

Hyvä Anita! Yksinäisyyden ja erakoitumisen vaihtoehtoja on. Niitä tarjotaan ja tehdään hyvää.

Juuri noin!

Ystävällisyyden lahja: Kun annat, saat yleensä enemmän takaisin. Jakamalla sitä saat parempaa palvelua jopa verovirastosta. Kukapa haluaisi auttaa kärttyistä valittajaa? Silti on niitäkin jotka yrittävät sitä ja saavat ihmiset välttelemään itseään. Ystävällisyys on helppoa kun päättää toimia niin.

Iloa elämään

Hyvä Manu, kirjoitit ajatukset, jotka tulee mieleeni seuratessani elämänkulkua, oliko ennen paremmin?

S. Ikäluokkalainen

Manu Kärjen kirjoitus ”Minun maailmastani” -palstalla oli tosi hyvä, ihan kuin minun ajatuksiani. Kiitos.

Kalervo Niemelä

Ei kai metsästäjät ala kikkailemaan? Kun ei kannanhoidollista lupaa metsästykselle tullut, niin jotain muuta pitää kokeilla?

Retkeilijä

Ihmettelen miten vanhuksia Somerolla hoidetaan, kun hoitajat ja hoidokit ovat samanikisiä. Olen seurannut tätä työskentelyä vuoden verran käydessäni äitiäni katsomassa. Missä ovat työikäiset?

Eeva Saarinen

Pitäisikö edistää hallinto-oikeuden tuomareiden Somerolle muuttoa?

Epätietoinen