Tänään on tasan kolme vuotta siitä, kun aamulla heräsimme mieheni Kaitsun kanssa melkoisen pysäyttävään tietoon. Ystävämme Matti oli kuollut.
Näin vuosipäivän ympärillä tulee usein muisteltua persoonaa, joka oli läsnä elämässämme lähes neljännesvuosisadan ajan.
Teimme Matin ja vaimonsa Mervin kanssa useita matkoja. Viimeinen nelikkomme yhteinen ulkomaanreissu suuntautui Intiaan 2008, kun Matti oli voittanut MM-kultaa veteraanien mäkihypyssä.
Tallensin matkakokemuksiamme videokameralla useamman tunnin verran. Matkan jälkeen mieheni kävi teettämässä elokuva-alan ammattilaisella materiaalista Uuno Intiassa -nimisen elokuvan Matille syntymäpäivälahjaksi. Nimi juontaa siitä, että Turhapuro-elokuvia ihailleet Matti ja Kaitsu kutsuivat toisiaan Uunoksi ja Härskiksi.
Nyt katsoimme elokuvan ensimmäistä kertaa Matin kuoleman jälkeen. Hiukan piti nieleskellä, kun hauskat ja haikeat muistot tulvivat silmiin.
Matti jaksaa pelleillä elokuvassa, vitsit lentelevät. Välillä huumori on tahatontakin. Etsiessään kaupungin pääkatua, Matti koittaa saada paikallisen ihmisen ymmärtämään elekielellä asiaansa, koska ei muista englanninkielistä sanaa main street. Eli hän takoo ensin päätään ja sitten polkee paikallaan hurjaa vauhtia jalkojaan. Katu löytyi.
Ensimmäisenä Matista tuleekin mieleen hänen hersyvä huumorinsa. Nauroimme usein porukalla vedet silmissä.
Videonauhalle tarttui kuitenkin myös vakavampia hetkiä. Yöllisessä keskustelussa puhutaan kuolemasta. Matti pyytää Kaitsua hoitamaan, että hänet tuhkataan. Ja tuhkat hän haluaa vapautettavaksi taivaalle Finnairin koneesta, jonka kyljessä lukee ”Hyvää matkaa Matti”. Hautakivelleen hän pyytää tuomaan yhden punaisen ruusun.
Ensimmäistä toivetta ei koskaan toteutettu, koska eihän se meidän päätettävissämme ollut, mutta toinen toteutettiin.
Kun mieheni haluaa kertoa videolla omat toiveensa, Matti keskeyttää heti ja toteaa hyvin vakavana, että kyllä hän on se joka ensin lähtee.
Matista muistuukin mieleen myös hänen vakava puolensa, hän suhtautui meihin muutamaan läheiseen ystäväänsä kuin perheenjäseneen. Hän toistelikin jatkuvasti lauseissaan, että ”kun tässä samaa perhettä kerran ollaan..”. Matille tulikin soiteltua usein siksi, että hän osasi olla myös tuki ja turva.
Matti puhuu videolla myös vankila-ajoistaan. Hän joutui törkeästä pahoinpitelystä 2004 vankilaan. Kuolemaansa saakka hän oli itse sitä mieltä, ettei kyseistä puukotusta tehnyt, vaikka ei ihan kunnolla alkoholinhuuruista iltaa muistanutkaan.
Kuvaamallani videolla Matti ja Kaitsu nauttivat totisina oluitaan ja päättävät soittaa puukotuksen uhrille selvittääkseen asian. Yllätyksekseni uhri myöntääkin kaiuttimessa, että Matti ei ollut se joka häntä puukotti. Kertoi senkin, kuka se oli, mutta jätän sen nyt tästä tarinasta pois, koska kyseinen henkilö on jo kuollut.
Kolmas vahva asia, jonka Matista muistankin on hänen räjähtävä luonteensa. Matti osasi olla pelottava, jopa vaarallinenkin humalassa. Itseeni hän ei tosin koskaan kohdistanut minkäänlaista väkivaltaa. Mutta vankilaan hän väkivallasta päätyi.
Jonkinlainen tuomio se oli myös minulle ja miehelleni, koska jouduimme joka lauantaiaamu käymään häntä siellä katsomassa. Kerran pyysimme Matin lähipiiristä tuuraajaa, kun oli Kaitsun äidin hautajaiset. Muulloin ei juuri halukkaita vierailijoita sukulaisten ja ystävien joukosta löytynyt, ja vierailut olivat Matille todella tärkeitä. Mieleeni onkin piirtynyt hänen surullinen katseensa, kun ovi meidän ja hänen välillään sulkeutui tunnin yhdessäolon jälkeen.
Intian videolle on tallentunut myös seikkailua viidakossa, hyppelyä meren aalloilla ja monenlaista menoa ja meininkiä. Vauhti on päällä!
Se onkin se viimeisin piirre Matissa, joka aina nousee mieleeni. Peloton seikkailija.
Matti tarjosi minulle myös unohtumattomimman kokemukseni ulkomaanmatkoilta. Matti oli pr-työn merkeissä yksin jouluna Oberstdorfissa. Hän sai meidät ylipuhuttua luokseen niin, että matkasimme Kaitsun kanssa varhain joulupäiväaamuna Saksaan viikonlopuksi.
Huikeissa vuoristomaisemissa Matti oli järjestänyt lentomäen talonmiehen avaamaan meille hissit, että pääsimme kolmistaan ylös mäkeen. Huipulla Matti vei meidät istumaan lähtöpuomille. En muista, että olisi koskaan pelottanut niin paljon. Mutta jotain taianomaista siinä hetkessä oli, kun rystyset valkoisena puristin puomia ja kuuntelin, kuinka maailman kaikkien aikojen menestynein mäkihyppääjä Matti Nykänen muisteli huimia kisasuorituksiaan.
Kiitos yhteisestä reissusta, Matti.
Sari Merilä
päätoimittaja
