Marko Rantala tuli suu korvissa kioskilta. Hän oli juuri katsellut televisiosta, kun Suomen naishiihtäjäkaksikko otti kaksi mitalia, hopean ja pronssin, 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähdössä talviolympialaisissa.
– Jännää oli. Pienillä marginaaleilla pelattiin. Kerttu Niskanen hävisi kullan Norjan Therese Johaugille 0,4 sekunnilla ja Krista Pärmäkoski voitti pronssin Venäjän Natalia Neprjajevan nenän edestä 0,1 sekunnilla, intoili Rantala.
– Onnistumiset tekevät hyvää. Taantuman aikana 1990-luvulla, kun Suomi otti ensimmäisen maailmanmestaruutensa jääkiekossa, se yhdisti, kehitti lajia ja lisäsi harrastajia. Nyt korona-aikana, kun on ollut pitkään vaikeaa, niin voitot vahvistavat uskoa tulevaisuuteen. Tulee tunne, että me voitetaan kaikki, tämä koronakin, pohtii Marko Rantala.