Rakennustarkastaja Juha Kopra toteaa omakotitalolupien määrän pysytelleen samassa mittaluokassa jo pidempään. Jos joku sanoo Somerolla olleen hiljaista, niin helpottaa voi sekin tieto, että Forssassa uusien omakotitalojen rakennuslupamäärät ovat olleet joskus jopa Someroa pienempiä.
Yhtä kaikki, jo kuluneiden alle kahden kuukauden aikana Somerolla on tänä vuonna ehditty toimittaa käsiteltäväksi jo kaksi uutta omakotitalon lupahakemusta.
Ympäristölautakunta käsitteli viime vuonna yhteensä 115 pykälää, joista 12 koski rakennusvalvontaa.
Rakennusluvan muutoksia oli 4 kappaletta ja poikkeamishakemuksia käsiteltiin 3 kappaletta.
Rakennusvalvonta käsitteli 78 rakennuslupahakemusta. Rakennusluvan vaativat rakennelmat vaihtelevat kunnittain, mutta Somerolla lupahakemusten piirissä ovat esimerkiksi autokatokset, -tallit, sauna, mökit, varastot ja myös laajennukset.
Toimenpidelupahakemuksia oli viime vuonna 48 ja rakentamiseen johtavia ilmoituksia 77 kappaletta.
Lisäksi käsiteltiin 29 kappaletta rakennusluvan jatkoaikalupahakemuksia, sekä 9 kappaletta purkuilmoituksia/purkulupia.
Rakennuslupiin liittyvissä katselmuksissa käytiin 153 kertaa, joista rakennuksen sijainninmerkitsemisiä oli 17 kappaletta.
Hakemukset on pääsääntöisesti käsitelty neljän viikon aikana ja pyydetyt katselmukset on suoritettu tavoitteen mukaisesti viikon sisällä tilaamisesta lukien.
Toimistossa tapahtuvaa rakentamiseen liittyvää lain edellyttämää neuvontaa on annettu aina tarvittaessa.