Someron Voima Futsalin naisten ykkösjoukkue vahvisti asemiaan alueellisessa Futsal-Kolmosessa hakemalla kaksi niukkaa voittoa Liedossa pelatusta turnauksesta.
Neljällä aiemmin pelatulla kierroksella SoVo oli kärsinyt yhden tappion, joka tuli kotiturnauksessa Liedon Palloa vastaan. Liedossa sovolaisille tarjoutui mahdollisuus maksaa potut pottuina.
Somerolaisjoukkue hyödynsi makean revanssipaikkansa taistelemalla Kolmosen A-lohkon kärkiottelusta 6–5 (3–3) vierasvoiton. Se kruunasi somerolaisittain muutenkin hienon pelipäivän, kun vähän aiemmin SoVo oli kukistanut turkulaisen AFC Campuksen 3–2 (1–0).
Campusta vastaan SoVon maalia vartioi Tuija Sundberg ja Lieto -pelissä tolppien väliä turvasi Pilvi Junnila . Kenttäpelaajia oli matkassa enemmän kuin kahteen kentälliseen, joten sopivalla vuorottelulla kaikki saivat sekä peli- että lepoaikaa riittämiin.
Asp ja Karttila maaliahneina
Liedossa Kolmosen kautensa avasivat kokenut Marjukka Lamppu ja juniori-ikäinen, T18-sarjan peleissä kunnostautunut Bea Asp. Campusta vastaan he vuorottelivat Milja Kaupin, Aada Pynnisen ja Viivi Karttilan rinnalla, mutta kärkikamppailussa Asp hoiteli pääosan täydennyksistä.
Toinen kentällinen muodostui viisikosta Sara Heikkilä, Maria Frankberg, Maija Kemppainen, Katja Savolainen ja Amanda Virtanen .
Tuplavoittajien ykköshahmoja olivat kylmiltään naisten sarjaan mukaan tullut ja heti huippupelit pelannut Asp (päivän tehot 3+1) ja joukkueen runkopelaajiin lukeutuva Karttila (3+2). SoVon muista tehopinnoista vastasivat Pynninen (1+2), Savolainen (1+0), Virtanen (1+0), Kemppainen (0+1) ja Heikkilä (0+1).
Lieto ja SoVo etenevät A-lohkon kärkikaksikkona ja ovat tiukimmin kiinni kahdelle parhaalle tarjolla olevassa sarjanousussa. Somerolaisittain sarjan loppuohjelma on sikäli suosiollinen, että yhtä vaille kaikissa peleissä se saa vastaansa lohkon tyvipään joukkueita.
Tyttöjen joukkue SM-lopputurnaukseen
Viime sunnuntaina varmistui SoVo Futsalin pääsy alle 18-vuotiaiden tyttöjen sarjan Suomen mestaruus -lopputurnaukseen.
Piikkiön Palloseuran ja Liedon yhteisjoukkue ei saapunut vieraspeliin Somerolle, joten SoVo kirjattiin ottelun voittajaksi maalein 5–0. Tämä sinetöi SoVolle T18-sarjan Länsi-Suomen alueen lohkon kolmossijan ja sen myötä lopputurnauspaikan.
Somerolaisjoukkueella on vielä pelaamatta alkusarjassa vierasottelut Raisio Futista ja FC Nokiaa vastaan, mutta näiden pelien tuloksilla ei tule enää olemaan vaikutusta lopullisiin sijoituksiin: RaiFu voittaa lohkon, ennen FC Nokiaa ja SoVo YJ:tä.
Miesten kolmoselle yksi piste Turusta
SoVo Futsalin miesten kolmosjoukkueen kausi jatkui viime viikonloppuna Futsal-Nelosen A1-lohkon turnauksella Turussa.
Vastassa olivat lohkon kärkipään turkulaisjoukkueet FC Bosna/3 ja Kuuvuoren Laaki. SoVo/3 oli matkassa vajaan kahden kentällisen voimin, mihin nähden yhdenkin sarjapisteen saalistus kovilta vastustajilta oli vähintäänkin tyydyttävä suoritus.
Avauspelissään somerolaiset venyivät 5–5 tasapeliin KuuLan kanssa. Mikko Kaase pommitti vieraille neljä osumaa ja Anssi Kerko yhden. FC Bosna-kolmosta vastaan jäntereistä ei löytynyt enää riittävästi puhtia ja tuo peli päättyi turkulaisten 5–1 voittoon.
SoVo-kolmonen on saanut kuudesta pelaamastaan ottelusta kasaan viisi pistettä, jotka oikeuttavat kolmentoista joukkueen lohkossa taulukkosijaan kahdeksan.