Yhdessä päivässä 40 tartuntaa Somerolla

0
Koronavirusnäytteistä eristetään ensin perimäainesta, joka monistetaan kuvan punaisessa laitteessa Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Lopulta monistetun perimän avulla selviää, onko näyte positiivinen vai ei. Kuva: Marttiina Sairanen.

Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätöksellä kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat jälleen mahdollisia Varsinais-Suomessa. Asiakkaille ja osallistujille tarkoitetuissa tiloissa toiminta on kuitenkin edelleen kyettävä järjestämään siten, että osallistujien välisen lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.

Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi jatkossa järjestää myös sisätiloissa ilman osallistujamäärärajoitusta. Yleisölle avoimissa tai rajatun osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuissa sisä- ja ulkotiloissa pitää toiminta jatkossakin järjestää niin, että lähikontaktin aiheuttama tartuntariski on mahdollisimman pieni. Tämän velvoitteen voi toteuttaa esimerkiksi rajaamalla osallistujamäärää tai osallistujien liikkumista tilassa, sijoittelemalla osallistujien paikat aiempaa väljemmin, edellyttämällä kasvomaskin käyttöä tai tehostamalla ilmanvaihtoa.

Tartuntatautilain 58 d pykälän mukainen asiakas-, osallistuja- ja yleisötiloja koskeva päätös on voimassa Varsinais-Suomen ja Satakunnan kunnissa kuun loppuun saakka.

Aluehallintovirasto muistuttaa, että kun rajoituksia puretaan, korostuvat tartuntojen välttämisessä yhä enemmän toimijoiden vastuu järjestää tapahtumat terveysturvallisesti eri tiloissa sekä osallistujien oma vastuu välttää lähikontakteja, huolehtia hygieniatoimista ja eristäytyä sairaana ollessaan.

Varsinais-Suomi on edelleen koronavirusepidemian leviämisvaiheessa.

Tuorein THL:n vahvistama 14 vuorokauden ilmaantuvuusluku 100 000 asukasta kohti on 1065. Viikko sitten ilmaantuvuus oli 1247.

Tutkittujen näytteiden positiivisuusprosentti on ennätyskorkea. Positiivisten testien osuus kaikista testeistä on nyt 44,3 prosenttia.

15.2. Tyksissä oli 23 koronapotilasta, joista alle viisi oli teho-osastolla.

Tiistaina kokoontunut alueellinen koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että hiihtoloman jälkeen (28.2.) voidaan luopua maskin käytöstä 1.–4.-luokkalaisille. 5.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille koululaisille sekä opiskelijoille suositellaan vielä maskia.

Koronakoordinaatioryhmä kokoontuu seuraavan kerran 1. maaliskuuta, ellei koronarintamalla tapahdu mitään erityistä.

Koronatartuntoja on Somerolla todettu tällä viikolla 60 kappaletta: maanantaina 7, tiistaina 11, keskiviikkona 2 ja torstaina 40. Someron ilmaantuvuusluku nousi 1202:een.