Ysipallosarjassa kaksi mestaruutta jaossa

0
Myös snooker-pöydän ääressä viihtyvä Janne Lindroos on selkeässä johtoasemassa ysipallobiljardin ranking-sarjan pistetaulukossa.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Someron keilahallissa on syksystä lähtien pelattu ysipallobiljardin Someron ranking-mestaruussarjan kahdeksatta pelikautta. Myös seitsemännen kauden mestaruus on edelleen ratkaisematta.
Koronarajoitukset sekoittivat rankingsarjan tavanomaisen pelirytmin kaksi vuotta sitten. Kausi 2019–20 keskeytyi kevättalvella ja se vietiin päätökseen seuraavana syksynä, kun uusi kausi oli jo polkaistu käyntiin.
Järjestyksessään kuudennen ranking-mestaruuden kaappasi nimiinsä forssalainen Toni Pajuniemi , joka kukisti finaaliturnauksen loppuottelussa somerolaisen Janne Lindroosin.
Keväällä 2021 sarja keskeytyi kymmenen osakilpailun jälkeen ja finaaliturnaus on siirtynyt vielä pidemmälle seuraavan kauden puolelle. Tavoitteena on nyt, että alun perin viime vuoden keväälle kaavailtu finaalitapahtuma saadaan järjestettyä ennen kuluvan kauden ratkaisuvaiheita.
Seitsemännen kauden pistetaulukossa oli keskeytyshetkellä kärjessä Janne Lindroos (89 pistettä), ennen kaksinkertaista ranking-mestaria Toni Aholaa (60) sekä Teijo Heikkistä (48), Janne Suomista (48) ja Mika Salmista (48).

Lindroosilla jo kuusi turnausfinaalia

Ranking-mestaruussarjan kahdeksas pelikausi, 2021–22, on sekin jo kaartumassa loppusuoralleen, kun kuudestatoista osakilpailusta on pelattu kymmenen.
Ensimmäistä ranking-sarjan kokonaisvoittoaan jahtaava Lindroos on jatkanut vakuuttavia esityksiään ja saanut kasaan sata ranking-pistettä. Hän on selvittänyt kuusi kertaa tiensä osakilpailujen loppuotteluun ja voittanut noista finaaleista kolme.
Sarjan kaksinkertainen mestari Pajuniemi (69) on pistetaulukon kakkossijalla, kannoillaan Ville Tuomaala (67) ja Esko Vatanen (55). Pajuniemi on Lindroosin tavoin yltänyt kolmeen osakilpailuvoittoon ja muut ykkössijat ovat menneet Vatasen, Aholan, Suomisen ja Jussi Mäkisen nimiin.
Tämän kauden kuusi viimeistä osakilpailua on tarkoitus pelata toukokuun 21. päivään mennessä. Kahdeksan eniten pisteitä keräävää pelaajaa selviytyy kausifinaaliin, jonka pelipäiväksi on kaavailtu toukokuun viimeistä lauantaita, 28.5.