Hämeenportti sinnittelee

0
Sadik Kizilyamac on ravintoloitsijana niin Hämeenportissa, Böndessä kuin Esakallion ravintolassa.

Bändejä tulossa, viikonloppuna Vaihde

Hämeenportin pub/yökerho on ollut jälleen auki maaliskuun 4. päivästä lähtien perjantai- ja lauantai-iltaisin. Toimintaa pyörittävä espoolainen yrittäjä Sadik Kizilyamac pääsi aloittamaan vuokralaisena hieman ennen joulua. Hetimmiten koronavihulainen suljetutti anniskelupaikat.

– En olisi uskonut, että koronan vaikutukset jatkuvat näin pitkälle. Alunperin lähdin tähän siksi, että Somerolle toivottiin ilta- ja yöravintolaa. Ei tämä kultakaivos ole ollut, mutta sinnitelty on, huokaa Kizilyamac.

Ravintoloitsijan mukaan ensimmäisenä maaliskuun aukioloiltana väkeä oli olosuhteisiin nähden mukavasti.

– Eivät ihmiset vielä oikein uskalla lähteä liikkeelle. Mutta ei pidä valittaa, kun väkeä kuitenkin käy.

Pubityyppinen ravintola on jatkossakin auki perjantai- ja lauantai-iltaisin kuten oli kaavailtukin. Ruokaravintola se ei vieläkään ole, pikkupurtavaa on tarjolla.

Tulossa on paikallisia bändejä, esimerkiksi nyt lauantaina Vaihde ja tuonnempina viikonloppuina Tinkerbell ja Heput. Bändi-iltoina salin puoli avautuu.

Kizili Oy:llä on vuokrasopimus huhtikuun loppuun saakka Hämeenportin vuokraamisesta. Kiinteistön omistaa Olli Raitanen.

– Katsotaan, jatkanko minä tätä vai joku muu. Se on selvää, että huhtikuun loppuun Hämeenportin pubi on auki. Toukokuussa siirryn pitämään kesäravintola Böndeä. Saattaa olla, että jo sitä ennen Bönden grilli aukeaa, ounastelee Sadik Kizilyamac.

Kizili Oy on pyörittänyt myös Esakallion tanssilavan ravintolaa.