Urheilukentän korjaus on hiertänyt Somerolla. Kustannusten pienentämiseksi remonttiohjelmaa kutistettiin. Kahdeksan juoksuradan sijaan tulee kuusi.
Joulukuussa valtuusto myönsi kenttähankkeelle 1,27 miljoonaa euroa. Uudet suunnitelmat ovat valmistuneet, ja hintalappu on 1,09 miljoonaa. Pudotusta on vain 180 000 euroa.
Katsomo ja huoltorakennus eivät ole mukana arviossa.
Opetus- ja kulttuuriministeriöltä Somero odottaa maksimissaan 30 prosentin osuutta. Rahassa 327 000 euroa. Myöntäminen nähdään kevään aikana.
Rahalla toki saa. Kentän pintaa korotetaan 10 senttiä, jotta nykyisten salaojien päälle saadaan myös uudet salaojat, kuivatusta ja vedenpoistoa varten.
Kastelu tulee. Samoin muun muassa valaistus, sähköiset tulostaulut, ajanottolaitteet, siirtonurmet ja seiväshypylle uusia pehmusteita.
Uudet suunnitelmat teki ARK KS Oy. Arkkitehti Jarmo Seppä oli mukana edellistenkin tekemisessä. On kiirekin.
– Nyt hyväksyttyjen suunnitelmien pitää olla avin ja ministeriön käsittelyssä tämän viikon aikana, tekninen johtaja Marko Mäkinen toteaa.
Marko Mäkisen mukaan kustannusarvio ei herättänyt teknisessä lautakunnassa keskustelua.
Lautakunnan puheenjohtaja Harri Känkänen (ps.) näkee hinnan kohtuullisena.
– Vielä ei tiedetä, mihin lopullinen hinta asettuu ja mitä ovat kustannusten nousut. Urakoitsijan valintakin vaikuttaa. Suomessa on varsin vähän urheilukentän rakentamisen osaavia yrityksiä, Känkänen muistuttaa.
– Lähinnä olimme iloisesti yllättyneitä, että näinkin halvalla päästään. Täytyy muistaa, että sillä tehdään koko kentän osuus kaikkinensa. Toisaalta, onhan se iso raha.
Yleisesti Känkänen haluaisi saada kustannuksia aisoihin. Esimerkkinä infran rakentaminen.
– Meillä on edessä kunnallistekniikan saaminen sekä Kermisen että Mäkelän alueelle. Molempiin miljoona. Yritimme säästää siinä, että edes toinen alue jätettäisiin toistaiseksi. Ei kahta aluetta kerralla, kun tulijoita on vähän.
– Taloustilanne on mitä on. Ja maailmantalous on varsin sekaisin. Ettei ihan niin silmittömästi tuhlattaisi, mikä täällä Somerolla tuntuu olevan tapana.
Viime perjantain–lauantain välisenä yönä puun hinta nousi Suomessa 30 prosenttia.
– Töissä ollaan mietitty, että jos duunarin palkalla pitäisi ostaa 8-tuumainen lankku, niin palkalla sä saat alle 2 metriä tunnissa. Rakentamisen hinta on nyt aika lailla tapissaan.