Veripalvelun chatbotin kanssa käydyissä yli 20 000 keskustelussa ihmisiä kiinnosti eniten rokotusten ja lääkkeiden vaikutus verenluovutukseen.
Yleisimmät rokotukset eivät estä verenluovutusta. Esimerkiksi korona- tai influenssarokotuksen jälkeen verta voi luovuttaa jopa samana päivänä.
Useimmat lääkkeetkään eivät estä verenluovutusta. Veripalvelun verkkosivuilta osoitteessa veripalvelu.fi löytyy tarkemmin tietoja eri sairauksien ja lääkkeiden vaikutuksesta verenluovutukseen.
Toiseksi eniten haluttiin tietää verenluovutuspaikat omalla paikkakunnalla. Somerolla seuraava verenluovutustilaisuus on ensi viikon maanantaina 7.3. seurakuntakeskuksessa.
Omaa veriryhmäänsä ei tarvitse tietää ennen verenluovutusta. Päin vastoin, tiedon veriryhmästään saa noin kaksi viikkoa ensimmäisen verenluovutuksen jälkeen.
Miehille suositellaan verenluovutusta enintään 3–4 kertaa vuodessa ja naisille 2–3 kertaa vuodessa, nuorille naisille enintään kerran vuodessa.
Tässä yksi helppo tapa auttaa ja tehdä hyvää.