Vanhusneuvoston jäsen sekä Eläkeliiton Someron yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Tamminen on huolissaan tänään sivistyslautakunnassa olevasta ehdotuksesta.
Vapaa-aikapäällikkö esittää seuraavaa: ”Erillistä eläkeläisliikuntakorttia ei tehdä, vaan eläkeläisille on valmistelussa maksuttomat, rajatut ajat kuntosalille ja uimahallille”.
Esityksestä kalskahtaa ikäsyrjintä.
– Pidän ihmeellisenä, että eläkeläisille ohjattaisiin rajatut käyttöajat uimahallin ja kuntosalin käyttöön.
Ollaan hankalissa tilanteissa, jos eläkeläisille annetaan vain niitä aikoja, jotka eivät muille onnistu.
– Liikunta ja hyvän olon hankkiminen ovat sosiaalista kanssakäymistä ihmisten kesken. Ei voi olla niin, että seniorit jyrkästi eroteltaisiin omista perheistään ja lapsenlapsistaan.
Pertti Tamminen muistuttaa, että niin sanottu Senioriliikuntakortti on ollut jo pitkään keskusteluissa.
– Ensimmäisestä ehdotuksesta ja aloitteesta asian suhteen on meillä Somerolla jo useita vuosia aikaa. Vanhusneuvostossa asiaa on käsitelty enemmän kuin kerran, ja neuvosto on antanut korttia puoltavan lausunnon.
Eläkeläisten liikuntakorteista on saatu hyviä kokemuksia muualta. Somero on myös mukana Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen -hankkeessa.
– Muutama vuosi sitten hankkeen kunnissa oli jonkinlainen senioriliikuntakortti käytössä lähes puolella. Kaikki tietämäni palaute kortista on positiivista.
Hän muistaa lääkärin, perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindénin sanoneen: Parempi gramma ehkäisyä kuin kilo hoitoa. Lindén tarkoitti tällä liikunnan tuomaa merkittävää apua sairauksien ehkäisyssä.