
Someron kirjastossa on maaliskuun ajan esillä valokuvanäyttely Kasvokkain – tarinoita ihmisen ja työn arvosta. Näyttely on puheenvuoro hoitotyön ja varhaiskasvatuksen tekijöiden arvostuksen puolesta.
Taiteilija Meeri Koutaniemen ja sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehyn yhteistuotantona syntyneessä näyttelyssä kohtaa kasvokkain heidät, jotka kulkevat rinnallamme kehdosta hautaan.
Mukana on 16 sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaista, jotka kertovat oman tarinansa. Niissä kiteytyy työn vaativuus, inhimillisyys ja merkitys koko suomalaiselle yhteiskunnalle.
Meeri Koutaniemi on kansainvälisesti palkittu valokuvaaja ja dokumentaristi. Hänet tunnetaan etenkin ihmisoikeuksia ja identiteettiä käsittelevistä kuvareportaaseista ja henkilökuvista. Hän on opiskellut kuvajournalismia Tampereen yliopistossa ja työskennellyt kuvajournalistina yli 60 maassa.
Tehy on Suomen suurin sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö. Tehy yhdistää koulutetut ammattilaiset palkitsevan ja tasa-arvoisen työelämän puolesta.
Tehyssä on yli 160 000 jäsentä. Tehyn puheenjohtaja on Millariikka Rytkönen.