”Meska” SM-lopputurnaukseen?

0
Oliver Enbacka (vas.) ja Rasmus Heinonen pääsivät pisteiden makuun Mikkelin turnauksessa.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Someron ja Salon yhteistyö koripallon parissa on kantamassa kaunista hedelmää alle 14-vuotiaiden poikien ikäluokassa. MesucaArska-Basketin -nimellä toimiva yhteistyöjoukkue on näet vahvasti rynnimässä Suomen mestaruus-lopputurnaukseen.

Kevätkauden SM-sarjassa pelattiin viime viikonloppuna kolmannet turnaukset eri puolilla Suomea. MesucaArska, tuttavallisesti ”Meska”, suuntasi kulkunsa Mikkeliin, missä se sai vastaansa paikallisen Saimaa Basketin ja espoolaisen Tapiolan Hongan kakkosjoukkueen.

Hongan kanssa Meska kävi SM-sarjalle tyypillisen vauhdikkaan ja tapahtumarikkaan kamppailun. Meska oli koko ajan niskan päällä ja kasvatti piste-eroa erä erältä. Loppulukemat olivat meskalaisten eduksi selkeät 86­–43.

Jo ennalta oli tiedossa, että Meskan pelaajista Seve Korpijärvi ehtisi pelaamaan vain tämän ensimmäisen ottelun. Siinä hän urakoi ison minuuttimäärän, saalistaen muhkeat 31 pistettä, kuusi levypalloa ja viisi koriin johtanutta syöttöä.

Meskan jälkimmäisen ottelun vastustaja Saimaa Volley oli hävinnyt kaikki viisi aiempaa SM-peliään, viimeksi aamupäivällä kahdenkymmenen pisteen erolla. Meskaa vastaan joukkue kuitenkin äityi valmentajansa mukaan kauden parhaaseen esitykseensä.

Kun samaan aikaan Meskan pelaaminen oli vähän väsynyttä ja ponnetonta, oli yllätyksellinen lopputulos lähellä. Loppupeliin meskalaiset sentään kokosivat itsensä ja hoitelivat turnauksen kunniakkaaseen päätökseen 73–56 voittonumeroin.

Sunnuntaina ”Monarilla”


SM-sarjan A-lohkossa on pelaamatta yksi kierros ja sen Meska saa järjestettäväkseen toiselle kotikentälleen, Someron monitoimitaloon. Ottelut Kaarinan Ura Basketia ja Kouvolan Kouvoja vastaan pelataan Monarilla tulevana sunnuntaina.

Meska on ennen päätösturnausta lohkossaan kolmantena ja SM-lopputurnaukseen etenee neljä parasta joukkuetta. Jo nykyiset pisteet riittänevät viemään Meskan finaaleihin asti, mutta yhdellä voitolla sunnuntain kotijoukkue sinetöisi lopputurnauspaikkansa lopullisesti.

n Meskalaisten pisteet Mikkelin turnauksen otteluissa: Pyry Laine 22+34, Oliver Enbacka 6+0, Rasmus Heinonen 6+0, Joni Salo 2+0, Seve Korpijärvi 31, Johannes Mäenpää 4+6, Oskar Enbacka 6+20, Luukas Kyyrä 9+9 ja Aatu Stark 0+4.