Nyt panostetaan asumiseen, ja laitetaan säästöön

0
Lounaismaan Osuuspankilla meni hyvin viime vuonna totesivat pankinjohtajat Jukka Tuominen ja Eeva Vainio, myyntijohtaja Jarkko Nikander ja toimitusjohtaja Jouni Hautala.

Someron, Forssan ja Salon alueilla toimivassa Lounaismaan Osuuspankissa tehtiin viime vuonna ennätysmäärä asuntokauppoja ja myönnettiin asuntolainoja.

– Meillä oli hieno vuosi kaupallisesti. Teimme 14 prosenttia enemmän kauppoja kuin vuonna 2020, kertoo OP Kodin myyntijohtaja Jarkko Nikander .

Hänen mielestään syytä on koronalla, joka kohdisti katseet lähelle eli kotiin, mutta myös pitkään patoutuneilla asuntomarkkinoilla.

– Asuntokaupan veturit ovat työllisyys ja korkotaso. Ne ovat olleet nyt kohdillaan.

Kaikkiaan toimialueella asuntokauppoja tehtiin 1386 kappaletta, josta OP Kodin välityksen osuus oli 559 kappaletta. OP Kodin markkinaosuus alueen kiinteistövälityksestä lähentelee 40 prosenttia.

Asuntoa etsi paikallinen väestö, mutta myös alueen ulkopuolella asuvat, erityisesti väki pääkaupunkiseudulta. He haluavat uudessa asunnossa olevan enemmän tilaa kuin vanhassa sekä ympäriltä löytyvän luontoa ja rauhaa. Esimerkiksi Somerolla isommat rivitaloasunnot sekä omakotitalot ovat haluttuja.

– Kiinnostuneita ostaja olisi, kunhan olisi myytävää. Puolisen vuotta meillä on ollut kysyntää enemmän kuin tarjontaa, kertoo Nikander.

Lounaismaan Osuuspankissa asuntoluottoja myönnettiin vuonna 2021 kaikkiaan 228 miljoonalla, mikä on reilut 10 prosenttia enemmän kuin 2020.

Rahaa pantiin myös säästöön. OP Lounaismaassa säästösopimuksia tehtiin 50 miljoonan euron arvosta, uusia säästäjiä oli yli 3 000.

– Säästäminen erilaisiin sijoituskohteisiin on lisääntynyt paljon viime vuosien aikana. Sijoittajissa on niin nuoria, työikäisiä kuin varttuneita. Säästämistä kohtaan on mielenkiintoa, asenteissa on selvästi tapahtunut muutosta, kertoo OP Lounaismaan henkilöasiakasliiketoiminnan pankinjohtaja Jukka Tuominen .

OP Lounaismaan asiakkaita kiinnosti viime vuonna suomalaisista pörssiyhtiöistä eniten Sammon osakkeet. Toiseksi eniten ostettiin UPM-Kymmeneä ja kolmanneksi eniten Anora Groupia.

– Tilaston mukaan naiset sijoittavat laajemmalla skaalalla ja hajauttavat osakeostojaan enemmän, kun taas miesten sijoituksista kotimaisiin pörssiyhtiöihin yli puolet oli Sampoa, Tuominen toteaa.

Säästämisen kasvun kanssa käsi kädessä kulkee digitaalisten palvelujen ja erityisesti OP-mobiilin käytön lisääntyminen. Uusia OP-mobiilin käyttäjiä oli viime vuonna lähes 4000 kappaletta. Viime vuonna lanseerattiin muun muassa uusi OP Sijoituskumppani -palvelu, joka on ilmainen varainhoidon apuväline.

Lounaismaan Osuuspankin toimitusjohtaja Jouni Hautala kertoo viime vuoden olleen OP Lounaismaalle mainio.

Pankin taloudellinen tilanne parani edellisvuodesta huomattavasti. OP Lounaismaa teki viime vuonna liikevoittoa runsaat 16,9 miljoonaa euroa, edellisenä vuonna 11,7 miljoonaa. Tulos on edellisvuotta vahvempi hyvän tuottokasvun sekä merkittävästi alempien luottojen arvonalentumiskirjausten vuoksi.

– Taloudessa tapahtui paljon viime vuonna. Tilanne viestii asukkaiden luottamuksesta talouteen ja työllisyyteen. Se kertoo myös, että ihmisillä on mahdollisuus ja tarve panostaa asumiseen ja kartuttaa varallisuuttaan, pohtii Hautala.

Yritysten elinvoima ja työllisyystilanne koheni.

– Avoimia työpaikkoja on paljon. Nyt ei tahdo enää löytyä tekijöitä. Moni yritys ja julkinen taho kärsii työvoimapulasta, toteaa Hautala.

Yritysluottojen kysyntä oli viime vuonna maltillista. Investointeja on siirretty epävarman maailmantilanteen vuoksi.

– Näyttää siltä, että yrityksissä ollaan vielä hieman varovaisia investoimaan kasvuun. Investoida pitäisi, ettei kilpailukyky rapaantuisi, toteaa Lounaismaan Osuuspankin yritysasiakasliiketoiminnasta vastaava pankinjohtaja Eeva Vainio .

– Tälle kuluvalle vuodelle meillä onkin odotuksia yritysrahoituksen osalle. Alkuvuodesta oli selviä piristymisen merkkejä, mutta toki nopeasti muuttunut kansainvälinen tilanne saattaa muuttaa näkymää nopeasti, viittaa Vainio Ukrainan ja Venäjän sotaan.

Maataloudessa eletään haastavia aikoja useammallakin saralla. Viime vuoden sato kuihtui olemattomaksi.

– Hyvienkin aikojen aikana maatalousyrittäjät ovat hyvin erilaisissa tilanteissa. Heillä, joilla oli ollut taloudellisia haasteita jo ennen viime satokautta, on entistä hankalampaa nyt. Mutta oli aika mikä hyvänsä, niin perinteikäs osuuspankki kulkee rinnalla. Sitä varten olemme, että yhdessä mietitään, miten edetä tiukoissakin paikoissa, jatkaa Vainio.

Maa- ja metsätalousyrittäjille on tarjolla valmennuskursseja talouden hallintaan.

OP Lounaismaa jakaa tulostaan pankin 49 600 omistaja-asiakkaalle OP-bonuksina, joita viime vuonna kertyi 3,5 miljoonaan euron edestä. Kaikkiaan omistaja-asiakkaille maksettiin bonuksia 4,9 miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Hautala muistuttaa, että paikallisen pankin hyvä tulos jää omalle seudulle, ja lisää alueen elinvoimaisuutta.

– Tuloksesta mahdollistetaan jälleen 100 nuorelle kesätyöpaikka. Lisäksi olemme vahvasti mukana urheilun, kulttuurin ja tapahtumien sekä paikallisen yritystoiminnan kumppanina. Pankin rooli voi olla seuralle moninainen; tuoda esille vaikkapa toimijoita, selvittää pankinjohtaja Jukka Tuominen.