Yli kaksimetrisen koivupölkyn päällä on laskeutumisasennossa oleva kotka. Lähempää näkyy lisää yksityiskohtia.
Teoksen tekijä Raimo Paajanen ei ole liikkeellä ensimmäistä kertaa. Pärnämäentien varrelle omakotitalon pihaan on noussut vuosien myötä ”patsaspuisto”.
Pihapuiston viimeisimmän teoksen tekemiseen ajoi sisäinen pakko. Paajanen näki, kuinka Vladimir Putinin käskystä yhä lisää sotilaita kokoontui Ukrainan rajan taa sotaharjoituksiin.
Karjalasta evakkomatkalle jo pienenä joutuneena häntä kouraisi pelko ja ahdistus. Onko sama tapahtumassa uudelleen? Tällä kertaa Euroopassa.
Paajanen viimeisteli talven aikana veistostaan. Sota syttyi 24.2. Nyt veistos seisoo kannanottona Ukrainan kansan sekä rauhan puolesta.
– Tämä kotka ei ole Venäjän vaakunan vaarallinen ja itsenäisiä valtioita uhmaava kaksipäinen kotka – vallan ja sotilaallisen mahdin symboli, Raimo Paajanen selvittää.
– Tässä on tavallinen, yksipäinen kotka, joka edustaa normaalia elämää.
– Perinteisesti kotka leijailee ja katsoo. Valitsee ja sitten syöksyy.
Laskeutuva kotka vertautuu rauhankyyhkyyn, rauhan tuojan symboliin. Se on vastavoima kaksipäiselle kotkalle.
Teoksen nimi on Kauhistunut Eurooppa.
– Siskon tytär asuu Kotkassa. Hänellä on perintönä isänsä joskus 60-luvulla saaristosta ampuma merikotka, jonka tämä oli täyttänyt.
Paajanen lähetti siskonsa tyttärelle Kotkaan kuvan arvioitavaksi.
–’No näyttääkö yhtään kotkalta?’ kysyin. ’Koko on hyvä, mutta väritys ei ole ihan kohdallaan,’ hän vastasi minulle, Paajanen nauraa.
Kotka on oikeasti mustempi, tämä hieman harmahtava, muutoin hyvin näköinen. Tumma kuitenkin.
– On se sellainen, kuin se olisi siihen justiinsa laskeutunut.
Kotkan alapuolelle puuhun Paajanen on veistänyt kahdet erilliset kasvot. Toisessa on entisajan soturin kauhistunut ilme, silmät pyöristyneenä eteensä tuijottaen, päässään rautainen kypärä.
Toiset kasvot ovat sen puolella. Molemmissa näkyy pelko ja hämmästys. Paajanen oli ajatellut patsaalle ensin nimeksi ”Sodan kauhistuneet kasvot”.
– Ukrainalla on vuosituhantiset perinteet. Ihmisiä on mennyt ympäri ja ämpäri sen yli ja ali. Kyllä se maa on kokenut, voi ihme!
Toisella sivustalla on Paajasen aiemmin puusta muovaama kolmas pääkuva, jolla myös on laajentuneet silmät.
– Sen nimi on Sodan kauhistus näkyy. Nuori, pieni lapsi, paljaana ja puunvärisenä. Se on vastakohta näille maalatuille osille. Se ei ollut löytänyt paikkaa muualta, mutta tähän aiheeseen se on passeli.
Alimmaisena on aurinko, nouseeko ylös vai laskeeko alas. Auringon keskiössä on Ukrainan lipun värit, keltainen ja sininen.
– Jokainen voi mielessään kuvitella, mitä nuo kahdeksan sakaraa ovat. Onko ne kenties ohjuksia?
Linnun veistäminen ei varmaan ole helpointa maailmassa?
– Juu, että siihen saa vielä sitä liikettä. Liikkeenomaisuutta. Se on nähnyt saaliin – ja siitä.
– Tammi–helmikuulla aloitin tekemään. Jollakin tapaa tuli tunne, että piti osallistua.
Koivu on tuotu muualta.
– Ajattelin tehdä polttopuita. Mutta sitten keksin, että on muutakin käyttöä.
Maassa on jäljellä toinen, pidempi pätkä runkoa. Kahteen suuntaan haaroittunut, josta olisi paha pilkkoa polttopuita.
– Tämä on hyvä haarakas. Tämän saa muokattua moottorisahalla vielä hienoksi, jos tarvitsee johonkin haarakkaan. Siinä on jo luonnostaan olemassa yhteys, haara. Ei tarvitse tehdä liitoksia.
Lisää on tulossa, taas johonkin. Patsaspuistossa on nyt viimeisimmän tulokkaan jälkeen kahdeksan teosta.
Tien lähellä peurat siroine jalkoineen ovat hyvin eläväisen näköisiä.
– Tässä helmikuun alkupuolella tulin hämärän koittaessa alas keittämään kahvit. Päätyikkunasta katsoin, kuinka omenapuun juurella seisoa tollotti kaksi peuraa.
– En pannut valoja, vaan seurasin. Varmaan 10 minuuttia olivat, lähtivät ja menivät puupeuran luo. Jäivät siihen pällistelemään, eikö tuo reagoi mitenkään! Se oli hämmästyttävää.