Niin rikkauden kuin viisauden muotoja on useita. Havukka-Ahon ajattelija Konsta Pylkkänen jo aikanaan jakoi viisauden kolmeen ilmenemismuotoon: kaukoviisaus, teoreettinen viisaus ja jälkiviisaus. Niistä ehdottomasti eniten käytetty on jälkiviisaus. Konsta totesi jälkiviisaan silmien olevan somassa paikassa ja katselevan taaksepäin.
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka Konsta olisi määritellyt rikkauden lajit. Koska sellaista tietoa ei ole meille jäänyt, saanen asettua Pylkkäsen saappaisiin nöyrän tietoisena siitä, etten niitä kykene kunnolla täyttämään, vaikka jalassa olisi kahdet syylingit.
Rikkautta on karkeasti kahta päälajia: varallisuusrikkaus ja mielenrikkaus. Varallisuusrikkaudessa eturivissä keekoilevat sellaiset, jotka ovat syntyneet otolliseen sukuun ja perinnönjaossa saaneet muutakin kuin sata metriä etumatkaa sekä ne, joita onni on erilaisissa affääreissä potkinut oikein syylingit jalassa, ynnä lottovoittajat ja planeetan etevimmät pallonlyöjät. Sellaiset, jotka nurmikolla keppeineen yhdellä laakilla iskevät pallon neljännes virstan päässä olevaan reikään ansaiten kevyesti heinähäkillisen euroja tai vaihtoehtoisesti taaloja.
Ensisijaisena huolena varallisuusrikkaalla on se, kuinka kaiken pitää hallussaan niin, että toiset eivät pääse rohmuamaan. Olo on kuin pörröturkkisella kontiolla Kainuun korven haaskalla. Saaliinjaolle pyrkiviä pitkäkyntisiä ketkuja, kuten korppeja, kettuja, susia, harakoita ja variksia kun kärkkyy joka näreen takana. Niin ja ennen kaikkea röyhkeä, kyltymättömän ahne ja aina vaaniva sukulaismies; verokarhu.
Mielenrikkaan ylimpänä tavoitteena puolestaan on lokoisa olo. Sellainen, kuin kotikissalla talviehtoona oljennellessaan pirtin lämpimän uunin kupeessa litkittyään vatsansa täyteen lämmintä, kuorimatonta maitoa. Tai lepäillessään ja sulatellessaan hiiriateriaa ulkona aitan seinustalla keväisenä päivänä auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta.
Mielikuvitus on mielenrikkaan apulainen. Se se vasta on oivallinen kaveri. Sen edessä julminkin tiktaattori rypeää voimattomana ja avuttomana polvillaan. Sitä kun ei saa aidattua tai vangittua, vaikka kuinka uhoisi, uhkailisi.
Raja on mielikuvitukselle tuntematon käsite. Nopeudessa se jättää surutta valon toiseksi. Laitetaanpa vaikka valo ja mielikuvitus samalle viivalle kisailemaan siitä, kumpi ehtii ennen Marsiin. Lähtölaukauksen pamahdettua mielikuvitus on saman tein hengästymättä perillä ja saa norkoilla planeetan kamaralla rohkean kolme minuuttia ennen kuin valo himmenneenä rahnustaa paikalle.
Mielikuvitus kykenee rymyämään sellaisiin paikkoihin, tunnelmiin ja tilanteisiin, joihin pääsyä ei paksumpikaan setelitukko yksinään takaa.
Mutta on sillä mielikuvituksella apumiehenä myös ilkikurinen puolensa. Joskus se ihan vaan piruuksissaan saattaa asettaa meidät koetukselle. Näin etenkin sellaisissa tilanteissa, joissa naamarustinki olisi eduksi pitää peruslukemilla. Oloa ei yhtään helpota se, että porukassa sattuu olemaan joku toinenkin vastaavalla vintiömäisellä mielikuvituksella varustettu.
Kurissa ja järjestyksessä on mielikuvituskin pidettävä. Se kun ainakin toisinaan saattaa olla myös vallanhimoinen ja tässä ominaisuudessaan voi petollisesti omaa asemaansa pönkittääkseen lähettää pääkoppaamme hevosmiesten tietotoimiston uutisia. Mutta sopivasti suitsista pidettynä, ja joskus valloilleenkin päästettynä, on mielikuvitus rikkautta parhaasta päästä. Se on sellaista ikiomaa uniikkia omaisuutta, johon eivät edes verottajan tai direktiivin kynnet uppoa ja tiktaattoria se pitää pilkkanaan.
Pekka Alitalo
ylikonstaapeli, eläkkeellä