
Teksti ja kuvat Kirsi Seppälä
– Kipinä tuli viime vuonna ja vei sielun ja miehen mennessään. Teatterissa on yhteisöllisyyttä. On kiva olla mukana porukassa ja on kiva, kun näkee, mitä yhdessä tekemisestä tulee, Jussi Härme iloitsee Somerniemen Musiikkiteatterin tämän kesän näytelmän ensimmäisen lukuharjoituksen jälkeen.
Vieressä nyökyttelee vähintäänkin yhtä innostunut Lauri Kakko , joka on parina aiempana vuontena ollut toisella paikkakunnalla mukana kesäteatterissa.
– Viime vuonna olin täällä ensimmäistä kertaa ja hauskaa oli. Yhteisöllisyys ja se, kun näkee, miten näytelmä edistyy, Kakko tiivistää.
Somerniemen Musiikkiteatterin Paremmat päivät -maalaiskomediassa on mukana yli 30 henkeä. Rooleja on parikymmentä. Roolitus on jo pitkälti tehty, mutta sitä ei mahdollisten muutosten vuoksi vielä julkisteta. Mukaan voi vielä lähteä, jos haluaa kuoroon tai tanssiryhmään. Myös basistiksi haluavat voivat ilmoittautua.
Mukana on paitsi vanhoja konkareita, myös nuoria. 11-vuotias Lotta Puotsaari ei vielä tiedä, mitä tämänvuotiselta kesäteatterilta odottaa. Hän tuli mukaan äitinsä, Somerniemen Musiikki- ja Teatteriyhdistyksen uunituoreen puheenjohtajan Maria Puotsaaren mukana.
Kaivattua kepeyttä
Maalaiskomedia Paremmat päivät on odottanut päivänvaloon pääsyä vuodesta 2020. Silloin näytelmä lykkääntyi koronan takia. Musiikkiteatterin sihteeri Silja Salminen kertoo, että näytelmä ehdittiin juuri julkistaa ja sen peruminen oli pettymys kaikille. Korona- ja naapurimaan sota-aikana näytelmälle on aidosti tilausta: jotain kepeää tarvitaan kipeästi.
– Keveyttä ja uskoa tulevaan. Helpotusta arkeen, kohti parempia päiviä, ohjaaja Saija-Reetta Kotirinta sanoo.
Luvassa on iloinen komedia, sillä ensimmäisiin lukuharjoituksiin kokoontuneet teatterilaiset nauroivat ja liikuttuivat samoissa kohdissa, missä ohjaajakin.
– Näytelmässä on itkun ja naurun paikat. Saa nauraa, saa liikuttua. Kotiin saa lähteä positiivisissa tunnelmissa, Kotirinta kertoo.
Tarinan käsikirjoittaja Salla Ojala saa ryhmältä kiitosta. Teatterintekoon liittyy asioita, joita katsojat eivät välttämättä tule ajatelleeksikaan – esimerkiksi se, että käsikirjoittaja on löytynyt omasta porukasta, on teatterille taloudellista. Myös musiikin käyttöön tulee pyytää lupa. Musiikkinäytelmän juonta kuljettaa Juha Tapion musiikki. Voi olla, että Musiikkiteatterin katsomosta voi tänä vuonna bongata julkkiksen.
– Juha Tapio lupasi tulla paikalle katsomaan näytelmää, kun kysyimme luvat kappaleiden käyttöön Puotsaari kertoo hymyillen.
– Olemme Juha Tapion musan faneja, Annika Kuntsi lisää.
Hyvä niin, sillä ryhmä valitsi näytelmän kappaleita peräti neljä tuntia kestäneessä Teams-kokouksessa.
Musiikkinäytelmän ohjaaminen on Kotirinnalle sydämen asia.
– Musikaalit on mun rakkaus! Musiikki ja tarina ovat yhtä tärkeässä roolissa, Kotirinta hehkuttaa.
Ammattilaiset asialla
Somerniemen Musiikkiteatterin periaatteena on jakaa vastuuta ja palkata ammattilaisia tarpeen mukaan. Näin tehdään laadukasta teatteria.
Saija-Reetta Kotirinta on ohjaaja, näyttelijä ja laulaja, joka myös toimii tuottajana ja opettaa teatteria. Annika Kuntsi on kanttori, joka on viimeiset yhdeksän kuukautta työskennellyt henkilöstökonsultoinnin parissa. Silja Salminen on valmistunut musiikinopettajaksi ja työskennellyt kevään resurssiopettajana; hänen vastuullaan on muun muassa markkinointi ja lipunmyynti. Puheenjohtajana langat pitää käsissään Maria Puotsaari. Neljän lapsen äiti on parhaillaan hoitovapaalla ja työskentelee osa-aikayrittäjänä.
Näytelmän koreografioiden tekijät ovat Netta Mäenpää ja Laura Hurme. He takaavat, että joukkokohtauksissa on voimaa.
– Menen kananlihalle, kun kaikki tulevat lavalle yhtä aikaa. Se on koskettava hetki, Puotsaari sanoo.
Näyttelijät ovat teatterin sydän, ja heitä riittää 6-vuotiaasta seitsemänkymppiseen saakka. Mukana on myös saman perheen jäseniä. Monet ovat mukana vuodesta toiseen, mutta varsinkin nuorissa on vaihtuvuutta, koska he lähtevät opiskelemaan ja kesätöihin.
Kiirettä heinäkuuhun
Teatterilaiset ahertavat tuttuun tapaan työtunteja laskematta heinäkuulle saakka. Paremmat päivät saa ensi-iltansa 1.7. Metsolassa. Näytöksiä on kymmenen, ja viimeisin niistä nähdään 15.7. Maalaiskomedian ytimessä on emäntä ja isäntä kolmen aikuisen poikansa kera. Pojilta puuttuvat puolisot, ja niin äiti päättää puuttua peliin.