Teksti Kirsi Seppälä
– Savi on minulle kuin kultaa. Sen ekologinen jalanjälki on suuri, joten siitä pitää tehdä arvokkaita tuotteita, Kultelan savesta studiokeramiikkaa tekevä Eva Spoof sanoo.
Eva Spoofin – tuolloin vielä sukunimeltään Sarvela – äiti oli aikanaan Arabialla oppaana. Kerran Arabian taideosastolla mestari-dreijaaja Kauko Rajala dreijasi 15-vuotiaan Spoofin pyynnöstä pullon. Siitä Spoofin innostus keramiikkaan lähti.
Hän opiskeli peruskoulun Suomessa, lukion Yhdysvalloissa ja Vapaan taidekoulun Suomessa. Sen jälkeen hän kävi kaksivuotisen keraamikon ammattikoulun Posiolla ja pääsi suoraan kolmannelle vuosikurssille Kuopion muotoiluakatemian viisivuotiselle linjalle. Hän valmistui keramiikka-alan muotoilijaksi 1990.
– Tämä on ihana ammatti, ja alan vasta oppia sitä. Taidon saaminen kestää niin kauan. Osaamisen arvostus suurenee, mitä vanhemmaksi tulee, nyt 60-vuotias Spoof sanoo.
Vaikka Spoof rakastaa ammattiaan, hän kertoo olleensa ensin yrittäjänä ja sitten useamman vuoden ajan lentokentällä töissä, koska studiokeramiikan teko ei elättänyt. Nyt hän opiskelee audiovisuaalista viestintää ja aikoo valmistuttuaan jatkaa kokopäiväisenä keramiikka-alan yrittäjänä.
– Nyt ihmiset ovat heränneet ja haluavat vähän ja laadukkaita tavaroita, eivätkä tuotteita Kiinasta, hän perustelee.
Muutos lähti Somerolta
Eva Spoof rakastui Kultelan saveen vuonna 1999, kun hän osallistui kutsuttuna taiteilijana keramiikkataiteen symposiumiin. Someron kansainvälinen keramiikka-symposium II:n järjestivät Arvo Kankare ja Catharina Kajander .
– En ollut käyttänyt aiemmin suomalaista savea, mutta rakastuin siihen, ulkomaalaisia kivitavarasavia tuolloin käyttänyt Spoof kertoo.
Keramiikan tekeminen Kultelan savesta ei luonnistunut saman tien, sillä monet Spoofin tekemistä esineistä halkeilivat. Tarvittiin tiilitehtailija Arvo Kankaretta, joka neuvoi Kultelan saven käsittelyä. Suomalainen savi on huokoisempaa kuin ulkomaiset kivitavarasavet, joten siitä tehdyt esineet pitää polttaa matalammassa lämpötilassa.
– Suomalainen savi poltetaan 1000 asteessa. Suomessa tehdään yleensä astioita kivitavarasta, ja ne poltetaan 1250 asteessa, hän vertailee.
Kulttuurityötä Kultelassa
Spoof kehuu vuolaasti Arvo Kankareen veljen tytärtä Anu Puraa ja hänen miestään Eero Puraa . He kaivavat Someron Kultelassa savea, lisäävät siihen Kiikalasta peräisin olevaa hiekkaa ja myyvät sen sitten eteenpäin.
Spoof on yksi Kultelan tiiliputki Oy:n suurimpia asiakkaita, sillä hän käyttää vuodessa noin 2000 kiloa Kultelan savea. Tästä määrästä syntyy käsityönä noin tuhat esinettä vuodessa. Spoof numeroi vuosittain tekemänsä esineet.
– Keramiikassa ongelma on, ettei yleensä koskaan tiedetä, mistä raaka-aine on peräisin. Se on hälyttävää, koska kun ei tiedetä, se voi olla peräisin mistä vaan. Kun raaka-aine tuotetaan eettisesti, siitä voidaan ylpeästi myös kertoa.
– Anu ja Eero tekevät kulttuurityötä, hän tiivistää.
Vuosina 2003–2005 Spoof oli parin kuukauden jaksoissa Kiinassa, missä hän teetti keksimiään viiniruukkuja.
– Kun tulin sieltä, tajusin, että keramiikkaa tuotetaan yli tarpeen, eikä siinä ole järkeä. Päätin, että teen arvokasta paikallisesta raaka-aineesta. Jos teen lisää esineitä tähän maailmaan, ne pitää tehdä ympäristöystävällisesti. Maksan lisää sähköstä, joka on tuotettu aurinkoenergialla, Spoof kertoo.
– Haluaisin herättää ihmisiä miettimään sitä, ettei maapallo kestä raaka-aineiden kuljettamista ympäri maailmaa. Minusta on luksusta tehdä käsin paikallisesta raaka-aineesta Suomessa.
Tuotantoa kahdella kädellä
Spoof tekee suunnittelemiaan veistoksia, lamppuja ja kukkaruukkuja. Veistokset toimivat viherveistoksina, koska moni istuttaa niihin kasvin, esimerkiksi kaktuksen. Spoofin kukkaruukut ovat klassisia, ne ovat alhaalta kapeampia kuin ylhäältä, mutta muuten muoto on varsin vapaa. Niitä ei lasiteta, sillä lasittamaton keramiikka on hengittävää. Kultelan savesta tehdyt ruukut matkaavat Lontooseen ja Japaniin saakka. Osan Spoof myy suoraan Helsingin Kalliossa sijaitsevasta studiostaan.
Spoof kertoo erään japanilaisen ensin ostaneen näyttelystä veistoksen ja ottaneen sitten yhteyttä. Niin yhteys syntyi, ja Spoof alkoi tehdä ruukkuja Japanin markkinoille.
Lapuan Kankurit -niminen yritys myy Helsingin kaupassaan Spoofin valmistamia, Udumbaran-kukkaruukkuja. Molemmilla on sama jälleenmyyjä Japanissa. Japanissa arvostetaan sitä, että tiedetään mistä tuotteen raaka-aineet ovat kotoisin.
– Eniten haluaisin myydä tässä lähellä, sillä tämä on pieni paja, jossa tuotantoa tehdään kahdella kädellä.
– Tekemäni ruukku maksaa 50 euroa, joten niiden ostajat ovat marginaaliporukkaa. Se riittää minulle, koska en esimerkiksi omista autoa, mitä ei Kalliossa asuessa tarvitakaan. Tuotteet myydään oikeaan hintaan. Jos kukaan ei niitä sillä hinnalla osta, en enää sitten tee niitä.
– En tee lautasia ruukkujen alle, sillä niitä on kierrätyskeskukset täynnä. Punasaviruukku ja posliinilautanen sopivat hyvin yhteen. Kahdella eurolla saa kierrätyskeskuksesta kullalla koristellun aluslautasen, hän perustelee.
Keramiikkaa rennolla otteella
Spoofin punasavisissa esineissä on pehmeitä, pyöreitä muotoja. Hän perustelee muotokielen yksinkertaisuutta tekniikalla; Spoof tekee esineet dreijaamalla. Hän kertoo miettivänsä, mikä hänestä itsestään näyttää hyvältä ja tekevänsä sitä. Veistosten pyöreyttä hän pitää hauskana.
– Olin nuorena USA:ssa, ja siksi teen rennolla otteella keramiikkaakin. Ympäristö vaikuttaa, koska olemme aina osa yhteisöä, vaikka ajattelemmekin tekevämme uniikkeja asioita.
Spoof haluaa, että esineet ovat paitsi kauniita niin ne myös toimivat siinä tarkoituksessa, mihin ne on tehty. Esimerkiksi lamput toimivat lamppuina, ja niiden sähköt on asentanut sähkömies.
Somerolaiset löysivät Kallioon
Spoofin studiossa Kalliossa käy paljon ihmisiä, joiden juuret on Somerolla. Hän on huomannut, miten ylpeitä ihmiset ovat somerolaisista juuristaan ja miten paljon heitä on.
– Pidän lauantaisin keramiikkakursseja, ja kerron aina Kultelan savesta, Kultelan tiilitehtaasta ja Somerosta. Olen kiitollinen Somerosta, Eva Spoof sanoo lopuksi.
