Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen
SB Someron naisjoukkue paranteli asemiaan salibandyn alueellisen nelosdivisioonan jatkosarjassa, kun se haki täyden neljän sarjapisteen potin turnauksesta Turusta.
Ensimmäisessä pelissään somerolaiset kukistivat vehmaalaisen UHV Bullsin maalein 6–1. Pienen tauon jälkeen vastaan asettui turkulainen Airisto SB, joka joutui taipumaan hyvän turnauksen pelanneelle SB Somerolle 0–5 lukemin.
Molemmissa peleissä somerolaismaalia vartioinut Minna Lukala teki tarkkaa työtä torjuen päivän 28 kohti tulleesta laukauksesta yhtä vaille kaikki. Airiston jättäminen maaleitta oli sekä Lukalan että joukkueensa kuluvan kauden ensimmäinen nollanpito.
Maalivahtipeli on SB:n naisilla ollut muutenkin vahva osa-alue. Lukala on jatkosarjan torjuntatilastossa toisena, kun verrataan vähintään puolet joukkueensa otteluista pelanneiden vahtien torjuntakeskiarvoja. Yhdessä pelissä SB:n maalia vartioineen Elina Ällin torjuntaprosentti (95,83) on puolestaan koko sarjan vertailun korkein.

Luhtala palasi tehokkaana
Edelliset turnaukset SB oli joutunut pelaamaan kenttäpelaajien osalta vajain kokoonpanoin. Kahta täyttä kentällistä joukkue ei nytkään saanut kasaan, mutta muutaman avainpelaajan paluu kaukaloon paransi iskukykyä heti merkittävästi.
Johanna Luhtala saalisti kahdessa pelissä viisi (3+2) tehopistettä, Veera Ihamäki neljä (4+0) ja Vilja Kesäniemi kolme (1+2). Anna-Kaisa Kaurala ja Hanna Kauppinen saivat tililleen kaksi maalisyöttöä, Älli ja Susanna Jalava onnistuivat maalinteossa kertaalleen.
Kahden voiton myötä SB Somero nousi jatkosarjan taulukossa neljänneksi, kuuden pisteen päähän lohkoa johtavasta Turun Palloseuran kakkosjoukkueesta. Vain lohkovoittajan osalta kausi tulee huipentumaan kolmosdivisioonan nousukarsintoihin.
Taannoisessa Someron turnauksessa kotijoukkueelta jäi pelaamatta ottelu raumalaista SalBa-kakkosta vastaan. Tämä rästipeli on tarkoitus pelata monitoimitalossa tulevana sunnuntaina iltapäivällä.
Nuorimmaiset kotikaukaloon
”Monarilla” pelataan täysi kahdeksan ottelun turnaus jo huomenna, kun kaukalon valtaavat Länsirannikon alueen alempaa haastajasarjaa pelaavat P12-ikäluokan juniorit.
Vasta kilpapelaamisen alkeita opetteleva SB Someron joukkue yrittää avata kauden pistetiliään ensimmäisen kotiturnauksensa otteluissa SB Naantali/Valkoista ja FBC Turkua vastaan.

P16-juniorit mitalipeleihin
Vähän vanhempien pelaajien, eli P16-ikäluokan haastajasarjassa SB Somero nappasi tärkeän voiton Halikon turnauksesta.
Lohkon kärkikamppailussa SBS Lietoa vastaan somerolaisjoukkue ei ollut aivan terävimmillään ja tuloksena oli tappio maalein 3–7. Kyseessä oli vasta kauden toinen merkintä somerolaisryhmän tappiosarakkeeseen.
Jälkimmäisessä kamppailussa SB kohtasi Salon Palloilijat ja rutisti tiukasta taistelupelistä 5–4 voiton. Tämän tuloksen myötä SB Somero sinetöi paikkansa runkosarjan jälkeen pelattavaan haastajasarjan finaalihuipentumaan, johon kelpuutetaan lohkon neljä parasta joukkuetta.
Taistelu lohkovoitosta tullaan mitä ilmeisimmin käymään SB Someron ja SBS Liedon välillä. Kumpikin joukkue on kärsinyt kauden aikana vain kaksi tappiota ja kolme ottelua lietolaisia enemmän pelannut SB pitää kärkipaikkaa hallussaan kuuden pinnan marginaalilla.
Halikon turnauksessa Arttu Messi viimeisteli somerolaisjoukkueelle neljä maalia. Joni Hätönen, Ilmo Nokka ja Tuukka Salo keräsivät maalin ja syöttöpisteen tehosaldot, Tuukka Koskinen maalasi kerran, Jaakko Simola sai tililleen kaksi syöttöpinnaa ja Eelis Heikkilä yhden. Aapeli Laine torjui somerolaismaalilla 28 laukausta.
Pettersson tehokyljyksenä
Somerolaisista miesten joukkueista tällä kaudella korkeammalla sarjatasolla, nelosdivisioonassa, pelaava Kaurakedon Kyljys urakoi kaksi lohko 11:n turnausta viikon sisällä.
Turussa Kyljys oli lyömätön, kun sekä Korppoon IK että kemiönsaarelainen SC Stickline jäivät altavastaajiksi. KIK:n Kyljys pehmitti lukemin 6–3 ja Sticklinen maalein 8–6.
Paraisilla vastus koveni ja somerolaisjoukkue joutui tunnustamaan lohkon kärkipään joukkueet paremmikseen. Kiskon Kiskojat kukisti Kyljyksen täpärästi 5–4, mutta Paimion Ruoskan nelosjoukkue sivalteli tulostaululle tylyt 15–4 voittonumerot.
Kyljyksen piti molemmissa turnauksissa turvautua kenttäpelaajaan maalinsa vartijana. Pääosin hommaa hoiteli Heikki Honkanen, joka Aleksi Heinosen torjuntavuorolla ehti viimeistelemään yhden maalinkin.
Juho Pettersson nakutteli kahdessa turnauksessa kahdeksan maalia ja sai yhdeksännen tehopisteensä maaliin johtaneesta syötöstä. Markus Lehtonen (1+6), Jari Virolainen (3+3), Johannes Usano (2+4), Jukka Eeva (4+1), Kari Kummunsalo (0+3), Pietari Mäkelä (1+1), Olli Honkanen (1+0) ja Tuomas Friberg (1+0) olivat somerolaisjoukkueen muut pistetehtailijat.
Ensi viikon lauantaina Kyljys pääsee kotiturnauksessaan hakemaan revanssia sekä Kiskosta että paimiolaisista. Yksikin lisävoitto saattaisi myös olla lopullinen sinetti somerolaisten sarjasopimuksen uusimiselle.