SoPa-junnut ahkeroivat kaukalossa

0
SoPa ja UJK ottivat lauantaina yhteen U12-sarjan ottelussa. Keltamusta-asuisen kotijoukkueen pelaajista kiekkoa hamuavat tässä Maksim Mäkelä (vas.), Kris Vabrit (taustalla), Tomi Virtanen ja Miso Helenius.

Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen

Someron Pallon jääkiekkojuniorit urakoivat viikonloppuna monella rintamalla. Jäällä temmelsi viisi somerolaisjoukkuetta Länsirannikon alueen sarjapeleissä.
Seuran nuorimmat, vuonna 2013 ja sen jälkeen syntyneet alle 9-vuotiaiden sarjan juniorit, pelasivat perjantaina harjoitusottelun Forssan Palloseuraa vastaan.
Puolet sopalaisista pelasi uransa ensimmäisen ottelun, keräten arvokasta kokemusta ensi kautta ajatellen. Yhdelle peliryhmälle samaan iltaan sisällytetyt kaksi peliä päättyivät forssalaisvoittoihin.
SoPan U10-joukkue, eli vuonna 2012 ja myöhemmin syntyneistä pelaajista koostuva ryhmä otteli lauantaina Turussa sikäläistä Palloseuraa vastaan. Kahden (4 vastaan 4) peliryhmän kotiin tuomisina oli yksi voitto neljästä pelistä, mikä oli kelpo saldo sarjan kärkikaartiin lukeutuvaa joukkuetta vastaan. SoPa peluutti Turussa vain 2012 syntyneitä junioreitaan.
Sunnuntaina saman ikäluokan joukkue, täydennettynä muutamalla nuoremmalla (eli 2013-, -14 ja -15 syntyneellä) pelaajalla, taisteli kahden peliryhmän voimin neljästä kamppailusta kaksi tasapeliä ja yhtä monta tappiota. Tsempparipalkinnoilla viikonloppuna palkittiin sopalaisista Matias Katavisto, Väinö Talonen, Onni Nevalainen ja Peetu Koski.
Alle 11-vuotiaiden SoPa-joukkue (2011 ja myöhemmin syntyneet) pelasi pienellä kentällä (3 vastaan 3) kaikkiaan kuusi erillistä ottelua Tarvasjoen Urheilijoiden U11-tyttöjoukkuetta vastaan. Kaikki pelit päättyivät somerolaisten voittoon. SoPan maaliahneimpana pelaajana kunnostautui Viljami Lehtonen.

U12-joukkue koti- ja vierasjäällä

SoPan alle 12-vuotiaiden joukkue (2010 ja myöhemmin syntyneet pelaajat) pelasi kauden viimeiset sarjaottelunsa lauantaina kotijäällä Uudenkaupungin Jää-Kotkia vastaan ja heti perään sunnuntaina Kankaanpäässä Jääkarhujen vieraana. Molemmat ottelut käytiin isolla kentällä ja viisi vastaan -kentällisin.
Sekä koti- että vieraspelissään SoPa kamppaili kaksi erää tasapäin voitosta, mutta päätöserät käänsivät ottelut laajemmin koostumuksin pelanneiden vastustajien eduksi. UJK kiri Somerolla 7–5 voittoon ja KJK oli kotihallissaan lopulta parempi maalein 8–5.
SoPan U12-joukkueen terveystilanne ei ollut viikonloppuna paras mahdollinen ja kenttäpelaajia ei esimerkiksi lauantaina löytynyt edes kahteen täyteen kentälliseen. Seuraavan päivän kokoonpanossa nähtiin parikin vuotta nuorempia pelaajia.
Kotiottelussa sopalaisista esiintyivät edukseen muiden muassa maalivahti Veera Kontio ja puolustuksen tukipilari Tomi Virtanen, joka oli monesti puolustuksen viimeisenä lukkona sekä hyökkäyksen tukena.
Näiden SoPa Junioreiden nuorimpien joukkueiden valmentajat jakoivat keskenään näkemyksen siitä, että kaikissa ikäluokissa niin pelirohkeus kuin yhteispeli ottivat kauden aikana ison harppauksen eteenpäin. Tältä kehitysportaalta on hyvä jatkaa harrastusta taas ensi kaudella.

U14-junnuilla lopputurnaus

SoPan vanhin juniori-ikäluokka, alle 14-vuotiaat, pelasi hienon kauden Länsirannikon alueen A-sarjatasolla sekä syyskauden alkusarjassa että kevätpuolen jatkosarjassa. Kevätkauden kymmenestä ottelustaan SoPa voitti kahdeksan, pelasi yhden tasan ja hävisi kerran.
Palkintona onnistumisistaan somerolaisjoukkue saa päättää kauden tänä viikonloppuna Somerolla pelattavaan A-sarjan lohko 4:n lopputurnaukseen.
Sopalaiset valloittivat jatkosarjan neloslohkon pistepörssin kärkisijat Sebastien Galuszkan (15+8=23) ja Tuukka Salon (14+9=23) johdolla. Markus Jussila (9+5=14), Antti Maijala (7+6=13) ja Otto Helenius (4+9=13) ylsivät samassa tilastossa kärjen tuntumaan.