
Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Someron Voima Futsalin naisten edustusjoukkue venyi tärkeään voittoon monitoimitalossa pelatussa Futsal-Kolmosen turnauksessa. Somerolaisjoukkue on lujalla otteella kiinni historiallisessa sarjanousussa.
SoVon kuluvan kauden toinen voitto Paimion Hakasta vaati alkuhankaluuksien jälkeen vähän venymistä, sen jälkeen kun Haka pääsi eräänlaisilla ohhoh-osumilla, eli kummallisilla pallon kimpoiluilla livahtamaan 3–0 johtoon.
Samantapaisella suotuisalla kimmokkeella SoVokin avasi maalitilinsä ja nousi ennen avausjakson päättymistä yhden maalin päähän.
Toisella puolikkaalla kotijoukkue näytti paimiolaisille lopullisen kaapin paikan, nousten neljän lisämaalin myötä 6–3 (2–3) voittoon.
Sara Heikkilä ja Katja Savolainen viimeistelivät SoVon maaleista kaksi naiseen, Sanni Riitamaa (1+1) ja Maija Kemppainen maalasivat kertaalleen. Maalisyöttäjinä kunnostautuivat myös Viivi Karttila, Aada Pynninen ja Jasmin Rantanen.
Raisiolaiset yllättivät
Sarjataulukon perusteella Hakan piti olla SoVon vastustajista vahvempi ryhmä, mutta lohkon tyvipäähän aiemmilla kierroksilla asemoitunut Raisio Futiksen kakkosjoukkue osoittautuikin tässä turnauksessa yllättävän kovaksi joukkueeksi.
Ensin RaiFu/2 tyylitteli 10–3 voittoon nousutaistelussa mukana olevasta Piikkiön Palloseuran kakkosjoukkueesta. Myöhemmin iltapäivällä myös SoVo tuli tuntemaan raisiolaisten taidot, kun keskinäinen koitos päättyi RaiFun selvään 7–1 (3–0) voittoon.
Pelin ensimmäiset vaihdot lupailivat vielä kotijoukkueelle hyvää, kun Rantanen ja Amanda Virtanen kirmasivat useampaan peräkkäiseen maalipaikkaan. Vähitellen RaiFukin sai pelinsä rullaamaan, pääsi maalitonteille ja hyödynsi paikkansa somerolaisia tehokkaammin.
Toisen jakson alussa Rantanen ja Maria Frankberg juonivat näyttävän, nopean hyökkäyksen yhtä raisiolaispuolustajaa vastaan. Sen päätteeksi Frankberg tarjoili tarkan syötön maalin edustalle Rantaselle ja joukkueen kapteeni kavensi tyylikkäällä viimeistelyllä lukemat 1–4:een.
Vierasjoukkue pystyi kuitenkin tyrehdyttämään orastaneen somerolaiskirin nopealla vastaiskulla ja RaiFun viidennen maalin jälkeen kamppailu voitosta alkoi vääjäämättä olla ohitse.
– RaiFu oli yllättävän kova ja me emme saaneet omaa peliämme missään vaiheessa kunnolla käyntiin. Sarjanousua ajatellen olemme kuitenkin edelleen hyvissä asemissa, SoVo-naisten valmentaja Mika Kokkinen kommentoi pelipäivän jälkeen.
Kolmosen A1-lohkoa johtava Liedon Pallo on jo varmistanut nousunsa ensi kaudeksi Futsal-Kakkoseen. Kakkossijaa pitää tällä hetkellä hallussaan PiPS/2 yhden pisteen erolla SoVoon. Somerolaisjoukkueella on kuitenkin jäljellä neljä ottelua enemmän kuin piikkiöläisillä, joten nousu ensimmäistä kertaa Kakkosen tasolle on vielä täydellisesti sovolaisten omissa käsissä.
Kakkosjoukkueelle vaivaton kotivoitto
SoVo Futsalin naisten mainiota pelikautta on täydentänyt sarjaporrasta alempana, Futsal-Nelosessa pelannut seuran kakkosjoukkue.
SoVo/2 sai oman kausiurakkansa päätökseen viime viikonloppuna. Perjantaina SoVon reservit kaatoivat Monarilla Kaarinan Palloseuran Ladies -yhdistelmän 7–2 ja seuraavan päivän ohjelmassa oli kaksi peliä Kemiönsaaren turnauksessa.
KaaPS ”leidejä” vastaan SoVolla oli varaa haaskata tukuttain hyviä maalipaikkoja ja ottaa silti kiistaton viiden maalin voitto. Sanni Riitamaa (3+1) viimeisteli kolmesti, Sara Heikkilä kaksi kertaa ja Jasmin Rantanen (1+2) sekä Seena Lahti (1+2) kertaalleen. Sanni Hiisilä alusti syötöllään yhden osuman.
Turnaus käynnistyi Nelosen A1-lohkon kärkipään kamppailulla, jossa SoVo-kakkonen otti mittaa voitosta voittoon porskuttaneesta kärkijoukkue KSF:sta.
KSF joutui tekemään tosissaan töitä voittoputkensa jatkumisen eteen ja oli lopulta parempi maalein 3–1. SoVon komeasta kavennusosumasta vastasi Marjukka Lamppu, jolle tekopaikan petasi Amanda Virtanen.
Kausi päätökseen murskalukemin
Jälkimmäisessä pelissään somerolaisjoukkue möyhensi alimmalle sarjatasollekin varsin vaatimattomin taidoin varustellun AC Sauvon. Kauden viidessä aiemmassa ottelussaan sauvolaiset eivät olleet saaneet aikaiseksi yhtään maalia, eivätkä puhkaisseet nollasaldoaan SoVoakaan vastaan.
SoVo/2 päätti kautensa ilotulitukseen ja 12–0 voittoon. Virtanen latoi viisi maalia, Aada Pynninen kolme, Oili Ovaskainen kaksi ja Lamppu sekä Viivi Karttila kumpikin yhden.
SoVon maalia vartioi kiireisen futsal-viikonvaihteen viettänyt Tuija Sundberg, joka torjui myös perjantainpelissä sekä sunnuntain kahdessa kamppailussa Kolmosen turnauksessa.
SoVo/2 voitti kauden kymmenestä pelistään seitsemän ja on nappaamassa paikan lopullisen sarjataulukon kärkikolmikosta. Yhdestä tarjolla olevasta nousupaikasta kamppailevat loppukierroksilla tappiottomat KSF ja Kaarinan Pojat.
Miesten kakkosella kokoonpano-ongelmia
SoVo Futsalin miesten kakkosjoukkueella oli suuria vaikeuksia joukkueen kasaamisessa kahden viime viikonvaihteen koitoksiinsa Futsal-Kolmosen A-lohkossa.
Ensin SoVo-reservit vierailivat maalivahdin ja viiden kenttäpelaajan voimin Turussa, lohkokärki KF Kosova/2:n kotisalissa. Rasmus Grönholm viimeisteli yhden maalin vierasjoukkueelle ja tuohon saldoon turkulaiset vastasivat kuudellatoista osumalla.
Paljon paremmiksi asetelmat eivät somerolaisittain muuttuneet viime lauantain kotiottelussa Nakkilan NastaFutsalia vastaan, vaikka kokoonpano muutamalla liiga-avulla täydentyikin.
SoVon liigaedustajat löytyivät tähän peliin kuitenkin valmennus- ja huolto-osastoilta: Maalin suulle asettui liigavalmentaja Jarkko Ihalainen ja yhdessä kenttäpelaajan roolissa vuorottelivat maalivahtivalmentaja Tommy Lundberg ja huoltaja Hannu Manninen. Tämän rutinoidun pelimies-trion keski-ikä huitelee hyvän matkaa päälle viidenkymmenen!
Muutaman nuoremman kaartin edustajankin SoVo oli toki ryhmäänsä saanut. Aktiivisuusmaininnan ansaitseva Grönholm iski kaksi maalia ja Lundberg sekä Mikko Haalijoki vastasivat isäntien muista osumista. Lopputulokseksi kirjattiin NastaFutsalin 12–4 vierasvoitto.