Teksti Juha Laakso, kuva Henri Hiisilä
Somerolainen tyttöjen futsaljoukkue oli ensimmäistä kertaa mukana Suomen mestaruustason ratkaisupeleissä, kun Tampereella pelattiin T18-ikäluokan valtakunnallinen lopputurnaus.
Alkusarjansa alle 18-vuotiaiden Futsal-Ykkösessä pelannut Someron Voima Futsal koostui paitsi somerolaisseuran omista kasvateista, niin myös lukuisista yhteistyöjoukkueiden pelaajista, muun muassa Uudeltamaalta, Tammelasta, Salosta ja Turun seudulta.
Lopputurnauksessa läpiviedyn alkulohkon avausottelussa SoVo YJ taipui jo alkusarjan keskinäisissä kamppailuissa voitot vieneelle Raisio Futikselle 0–4.
Toisella kierroksella SoVo sai vastaansa helsinkiläisen Pallo-Pojat Juniorit ja tyylitteli historialliseen avausvoittonsa SM-tasolla maalein 4–1. Bea Asp ja Emma Partonen viimeistelivät kumpikin kaksi maalia voittajille.
Välieräpaikka oli ulottuvilla
Alkulohkon päätöspelistä jyväskyläläistä Kampuksen Dynamoa vastaan muodostui somerolaisittain turnauksen taitekohta. Lupaavan alun jälkeen näytti siltä, että SoVo YJ voisi olla raivaamassa tietään välieriin, mutta näin ei sitten lopultakaan tapahtunut.
Partosen kahdella osumalla SoVo singahti seitsemässä minuutissa 2–0 johtoon. Heti perään KaDy nousi 35 sekunnin sisään iskemillään maaleilla rinnalle. Kun toisen jakson alussa syntynyt jyväskyläläisten 3–2 johtomaali jäi ottelun viimeiseksi osumaksi, otti KaDy RaiFun ohella tästä lohkosta välieräpaikan.
SoVo YJ:n peluutuksesta päävalmentajan ominaisuudessa vastannut Janne Laine otti KaDyn nopeaan tasoitukseen johtaneen pelitaktisen virheen omaan piikkiinsä. Tämän jälkeen, seuraavan päivän sijoituspeleissä, valmennusohjaksiin tarttuivat Maija Kemppainen ja Mika Kokkinen.
Alkulohkon jäljiltä SoVon leirissä oli sekä tyytyväisyyttä hyviin pelisuorituksiin että pettymystä välieräpaikan livahtamisesta täpärästi ohi suun.
Voitto ja tappio
Sijoituspelien aluksi SoVo YJ pelasi Karkkilan Jalkapalloseuraa vastaan siitä, kumpi ottelee päätöskierroksella sijoista 5.–6. ja kumpi jää turnauksen jumbofinaaliin ratkaisemaan sijojen 7.–8. kohtalon.
SoVo hallitsi kenttätapahtumia mielensä mukaan ja pääsi tehottoman alun jälkeen myös maalien makuun. Milja Kauppi avasi turnauksen maalitilinsä ja viimeisteli saman tien kahdesti. Partonen ja Sanni Riitamaa vastasivat SoVo YJ:n 4–0 voittoon päättyneessä pelissä voittajien muista osumista.
Maalivahti Pilvi Junnila sai tililleen nollapelin, joka oli kohdalleen osunut palkinto koko turnauksen hyvästä torjuntapelistä.
Voitto vei SoVon pelaamaan lopputurnauksen päätteeksi sijoista 7.–8. alkusarjasta tuttua FC Nokiaa vastaan. Viimeistelyssään tarkempi Nokia voitti yhteenoton maalein 4–1, joten SoVo YJ:n sijoitukseksi T18-ikäluokan Suomen parhaimmiston joukossa tuli kuudes. Somerolaisjoukkueen viimeiseksi jääneen turnausosuman viimeisteli Bea Asp.
SoVon kohtaamista joukkueista KaDy voitti lopulta mestaruuden ja RaiFu sijoittui kolmanneksi. Varsinkin KaDy-pelin osalta SoVo YJ:n voitiin todeta olleen todella lähellä tämän sarjan kärkitasoa Suomessa.
SoVo YJ:n kokoonpano (tehopisteineen) SM-lopputurnauksessa:
Emma Partonen (5+0), Bea Asp (3+1), Milja Kauppi (2+0), Anna Rauvanlahti (0+2), Jenny Pilviö (0+2), Sanni Riitamaa (1+0), Ada Lahtinen (0+1), Eerika Haalijoki (0+1), Madeleine Carpelan (0+1), Pilvi Junnila, Seena Lahti, Sanni Hiisilä, Oili Ovaskainen ja Viivi Reijonen. Joukkueenjohto ja valmennus: Juha Reijonen, Janne Laine, Maija Kemppainen ja Mika Kokkinen.