Maailman onnellisimmaksi sanottua kansaa, hyvinvointivaltiota ja työikäisten elintasoa uhkaa vanhentuminen.
– Edessä on yksi historiamme suurimmista murroskohdista. Suomi velkaantuu ja harmaantuu samaan aikaan. Lisäksi meidät on yllättänyt sekä työvoimapula että huolestuttava maaseutukuntien tyhjentyminen. Vain vanhukset jäävät jäljelle, totesi pääkonsuli Johannes Koroma puheessaan Eläkeliiton laskiaisriehassa Teeriharjulla.
Ensimmäisen kerran Suomen historian aikana lasten ja eläkeläisten yhteenlaskettu määrä lähestyy työikäisten määrää. Viimeksi Suomessa alle 15-vuotiaita on ollut yhtä vähän 1870-luvun lopulla, jolloin väkiluku oli alle kaksi miljoonaa.
Tämä tilanne jatkuu pari vuosikymmentä ennen kuin se ”helpottaa”. Vaarana on, että ennen kuin harmaantuminen helpottaa, velkaantuminenkin on kasvanut kestämättömälle tasolle ja puolet Suomen kunnista on tyhjentynyt.
Johannes Koroma siteerasi presidentti Mauno Koiviston viisautta. Pirua ei pidä maalata seinälle, ellei tiedä, miten sen saa sieltä pois.
– Meillä suomalaisilla on nyt piru seinällä, emmekä me ainakaan vielä tiedä miten ja kenen toimesta se otetaan sieltä pois, totesi Koroma.
Totuttua julkista hyvinvointia on vaikea rahoittaa puuttumatta sen sisältöön tai työssäkäyvien määrään.
– Julkiset palvelut ovat välttämättömiä yhdenvertaisuuden ja kansalaisten tasa-arvon kannalta. Edessä saattaa silti olla julkisten palveluiden tärkeysjärjestyksen arviointi, pohti Koroma.
Muutokset suomalaisten perusarvoissa eivät vuosien saatossa ole olleet suuria.
– Olemme pääosin onnellinen, hyvinvoiva ja yhteistyöhön kykenevä kansakunta, kuten lukuisat kansainväliset mittarit osoittavat. Osaamme valmistaa ja myydä uusinta tekniikkaa. Meillä on korkeatasoista koulutusta, hyviä työntekijöitä sekä nopeaa teollisuuden ja talouden kehitystä. Niiden seurauksena Suomesta on tullut hyvinvointivaltio.
– Kun Suomi-neito kypsyy ja varttuu, hänellä on kaikki edellytykset ikääntyä tyylillä. Suomi on edelleen menestystarina.
Kaukana historiassa ovat suurten ikäluokkien ajat. Elokuun 24. päivänä 1945, 9 kuukautta rintamamiesten kotiinpaluun jälkeen, tehtiin synnytysten Suomenennätys. Yhtenä päivänä syntyi lähes 500 lasta. Nyt lapsia syntyy keskimäärin 150 päivässä, 45 000 vuodessa.
Tällä hetkellä 70- ja 80-vuotiaiden määrä lisääntyy nopeammin kuin lasten määrä. Yli 65-vuotiaita eläkeläisiä on tällä hetkellä 1 250 000 ja yli 80-vuotiaitakin on 300 000.
Vuonna 1972 Suomessa yli 100-vuotiaita oli vain 25. Nyt heitä on yli tuhat ja lukumäärä kasvaa. Jo nyt Suomi kuuluu Euroopan ikääntyneimpiin kansakuntiin.
Suuret sukupolvet eivät ensin mahtuneet synnytyssairaaloihin, sitten kävivät ahtaiksi lastentarhat ja kansakoulut. Myös ammattikoulut, yliopistot ja korkeakoulut osoittautuivat liian pieniksi heille. Työelämässäkin heitä on pidetty tulppana nuorempien tiellä. Ja nyt päivitellään eläkeläisten lukumäärän nopeaa kasvua ja kaikesta tästä aiheutuvia suuria kustannuksia.
– Ikärakenteen muutokset on voitu ennustaa vuosikymmeniä sitten. Mutta silti sitä käsitellään kuin se olisi nykyisten eläkeläisten syy.
Muutaman vuoden kuluttua, joka neljäs suomalainen on vähintään 65-vuotias. Tilastollinen vanhuus alkaa 65-vuotiaista, vaikka silloin useimmat ovat vielä sekä terveitä ja toimintakykyisiä että hyväkuntoisia, monella tavalla aktiivisia kansalaisia. Vanhuuden määrittelyä pitäisikin Koroman mukaan lykätä 10–15 vuodella.
Ikääntyneiden otsaan lyödään 65 vuoden leima. Heidät kuvataan kansakunnan reppanoiksi ja pelkäksi kulungiksi, terveyden ja sosiaalihuollon suurkäyttäjiksi ja eläkepommin virittäjiksi. Ja nyt vielä suuren sote-uudistuksen häiriköiksi. Hoivatilastoissa 65 vuoden ikää käytetään vanhuuden alkamisen merkkinä, vaikka käytännössä hoivapalveluiden tarve alkaa vasta noin 80-vuotiaana.
Eläkeläiset ja vanhukset rinnastetaan usein toisiinsa.
– Pandemian aikana meidät on rinnastettu hauraisiin vanhuksiin, jotka pitää eristää hoitolaitoksiin ja koteihinsa. Kun eläkeläisten määrä Suomessa kasvaa maailman nopeinta tahtia, olisi varmaankin syytä määritellä vanhuus uudestaan.
Nämä puheet ovat Koroman mielestä eläkeläisten kaltoin kohtelua.
– Eläkeläisiä kohdellaan lähinnä taloudellisena taakkana. Lähellä on ajatus, että meistä olisi jotenkin päästävä eroon.
Käsite 65-vuotiaasta vanhuksena syntyi Otto von Bismarckin Saksasta 1800-luvulta, jolloin vain kolme prosenttia väestöstä eli siihen ikään. Nykyään vastaava osuus tarkoittaisi yli 80 vuotta täyttäneitä.
– Suhtautumista eläkeläisiin kuvaa hyvin se, ettei eläkeläisten pakollisia omalla autolla tehtäviä pitkiä ”työmatkoja” terveyskeskuksiin, kauppaan, pankkiin tai viranomaisten pakeille ei pidetä kompensoimisen arvoisina kuluina. Monissa tapauksissa he maksavat myös veroa enemmän kuin työssä käyvät palkansaajat.
– Totta on, että eläkeläisten määrä kasvaa, mutta eivät he kaikki istu terveyskeskuksissa jonottamassa hoitoa. Eläkeläisten ostovoima ei katoa minnekään, he maksavat veroja ja ylläpitävät siten yhteiskuntaa, käyttävät ja ostavat monenlaisia palveluita. Ainakin terveiden eläkevuosien ajan meidän nettovaikutuksemme valtion ja kuntien talouteen on positiivinen, maksamme veroja enemmän kuin käytämme yhteiskunnan palveluita.
Ikääntyminen nähdään vain hoivakysymyksenä ja viime aikoina myös työvoimakysymyksenä. Tulevaisuuden mallit on laadittu passiivisen ja kielteisen vanhuuskuvan pohjalle.
– Meiltä puuttuu myönteinen pohdiskelu siitä, miten ikäihmisten voimavaroja voitaisiin käyttää hyväksi. Monet voivat ja haluavat osallistua tavalla tai toisella työntekoon, ansiotyötä tehden. Sen edellytyksiä pitäisi myös kohentaa ja korjata osa-aikatyön esteenä olevaa verotusta, toivoo Koroma.
– Kun tulevaisuutta yritetään hahmottaa, on arvioitava, millainen Suomi on jälleen yhden sukupolven kuluttua, parinkymmenen vuoden päästä.
Ilmasto- ja ympäristöpolitiikka säätelevät jokapäiväistä elämää ja toimintaa. Energian saatavuus ja ruuan riittävyys sekä niiden hinta ovat uusia kansainvälisen politiikan pelinappuloita. Maailmantalous kasvaa erirytmisesti ja kehittyvät talousmahdit kuten Kiina ja Intia voimistuvat.
– Joudutaanko liian monesta hyvinvoinnintavoitteesta luopumaan. Konkreettisena se tuntuu hoitopaikkojen ja hoitajien puutteena. Sen vuoksi liian monen vanhuksen tulevaisuus on epävarma ja he joutuvat itse rahoittamaan vaatimattomista eläketuloistaan hoitonsa ja välttämättömät palvelunsa. Sitäkään ei voi unohtaa, että vain parikymmentä vuotta sitten ikääntyneiden hoitopaikkoja päätettiin karsia ja lopettaa maailman alhaisimmalle tasolle. Ja nyt hoitajien puutteessa niitä joudutaan jälleen lopettamaan.
Taloudellinen huoltosuhde huolestuttaa poliittisia päättäjiä. Se on Suomessa tällä hetkellä 133, joka tarkoittaa, että sataa työssäkäyvää henkilöä kohti oli 133 lasta, eläkeläistä tai muista syistä ei-työssäkäyvää henkilöä.
Koroman mielestä se ei kuitenkaan uhkaa hyvinvointivaltion säilyttämistä, jos vain on poliittista tahtoa. Mutta se edellyttää työhaluisten maahanmuuttajien tuntuvaa lisäämistä.
Suomessa on vaikea puhua maahanmuuttajista ja kuntien pakkoliitoksista.
– Nykyisen hyvinvoinnin turvaaminen pakottaa ottamaan kantaa maahanmuuttajiin. Molemmista on pakko uskaltaa puhua, sillä ne liittyvät tiukasti toisiinsa. Meidän tulee tietää mitkä vaihtoehdot tulevaisuus tarjoaa. Jos emme onnistu tai hyväksy työperäistä maahanmuuttoa, on alettava miettiä, miten hiipuvissa kunnissa voidaan turvata edes peruspalvelut. Pelkästään eläkeläisten verovaroilla se ei onnistu. Silloin edessä olisi palveluista tinkiminen ja kuntien pakkoliitokset.
Työvoimasta poistuu enemmän kuin nuoria tulee tilalle. Eläkkeelle siirtyy vuosittain noin 30 000 henkilöä enemmän kuin työmarkkinoille tulee uusia nuoria. Jotta väestörakenne ja tarvittavan työn tekeminen voitaisiin varmistaa, Suomeen tarvitaan vuosittain noin 20 000–30 000 ja vuoteen 2030 mennessä noin 130 000 ulkomaalaista työntekijää. Tällä hetkellä työtä tekeviä ulkomaalaisia on 170 000.
– Onneksi asenteet työn vuoksi Suomeen muuttavia kohtaan ovat muuttuneet. Äskettäisen tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista on valmis helpottamaan työperäistä maahanmuuttoa. Syynä asenteiden muutokseen ovat sekä sote-uudistus että pandemia, jotka ovat paljastaneet monin tavoin terveyden-, vanhusten- ja lastenhoidon työvoiman riittämättömyyden. Poliittisesti luvatut hyvät palvelut jäävät sen vuoksi saamatta.
Suomeen töihin tulevien maahanmuuttajien suurin ryhmä ovat ukrainalaiset. Suomessa on pysyvästi töissä noin 10 000 ukrainalaista ja määrä saattaa tunnetuista syistä kasvaa. Toiseksi suurin ryhmä työtä tekevistä ovat venäläiset.
Johannes Koroma muistuttaa, että Suomen teollisen historian ja hyvinvoinnin alku 1800-luvun lopulla perustui paljolti juuri maahanmuuttajiin.
Maahanmuuttajia olivat norjalainen Gutzeit, sveitsiläinen Pietarin kautta Suomeen tullut Fazer, venäläinen kapakoitsija Sinebrychoff, skotti James Finlayson, saksalainen kauppiassuku, joka otti Suomessa nimekseen Ehrnrooth, saksalainen Paulig, joka tuli Suomeen toisen saksalaisen, erään herra Stockmannin konttoristiksi, lyypekkiläinen Hackman sekä Ruotsista tulleet Snellmanit ja Rettigit sekä saksalainen aatelismies Rosenlew. Käsityötaito ja tehtaiden perustaminen olivat tuolloin Suomessa harvinaista ja sitä oppia haettiin ja saatiin muualta.
Suomeen muuttaneiden ammattilaisten osaamisella Euroopan reuna-alueen köyhämaa pääsi 150 vuotta sitten mukaan teolliseen vallankumoukseen ja hyvinvointivaltion rakentamiseen. Sen seurauksena nyt kolmannen vuosituhannen alkaessa Suomi kuuluu vauraimpien maiden joukkoon.
Mitä kaipasit korona-aikana?
Mihin suuntaat ensimmäisenä, kun rajoitukset loppuvat?
– Kyläilyä kaipasin. Olen ollut korona-aikana paljon mökillä. Sitä on kunnostettu. Lähden varovasti liikkeelle. Olen ilmoittautunut eläkeläisten risteilylle, joka on ensi kuussa, kertoo Ismo Sainio.
– Korona-aikanakin Äijät ovat kokoontuneet. Se on miesjoukko, joka yrittää saada syrjäytyneitä ihmisten ilmoille. Se ei ole helppoa, mutta kun siinä onnistuu, niin tunne on huikea, jatkaa Sainio ryhmästä, joka tekee vapaaehtoistyötä Halikossa.
Espoolainen Tuija Mäkipää on viettänyt aikaa mökillään Somerolla, kuljeskellut metsässä ja ammentanut rauhaa luonnosta.
– Nyt tulin tänne ihmettelemään ja katselemaan ihmisiä, hymyilee Mäkipää.
Hän sanoo muuttuneensa korona-aikana.
– Minä olin ennen iloinen ihminen. Minusta on tullut synkkä. Pyristelen siitä irti. Ajattelin lähteä tanssikurssille, kunhan tästä tokenen, suunnittelee Mäkipää.
– Olen kaivannut tanssimista, kuntosalikäyntejä, bocciaa ja lasten ja lastenlasten tapaamisia, kertoo Kyösti Kuivala .
– Olen huomannut, että minun on nykyään vaikeampi aloittaa keskustelu. Lapsuuden hiljainen perusluonteeni puskee esiin, kun siitä luulin jo kasvattaneeni itseni eroon. Yksinkin pärjään hyvin, pohdiskelee Kuivala.
Hän sanoo, että pitää vaan lähteä ihmisten ilmoille. Tuleville kuukausille mies on varannut laivareissun ja pari matkaa.
Kun kaikki harrastukset oli laitettava jäihin viime joulu- ja tammikuuksi, Irja Näyskä meinasi luovuttaa.
– Se oli samaa mustaa rataa. Ei tiennyt edes, mikä viikonpäivä oli menossa. Kun sai taas mennä, pohti, viitsiikö lähteä ja aloittaa. Tiedän nyt, että kyllä kannattaa ja on hyvä uskaltaa. Muistaa vaan turvajutut, käsienpesut ja muut eikä lähde kipeänä muiden joukkoon. Niin saadaan tämä tauti taltutettua.
Teatteriharjoitukset ovat alkaneet, joten luvassa on kesäteatteria ensi kesänä Myötätuulessa.
– Vedän bocciaa ja mölkkyä eläkeläisille, naapuripitäjissäkin on käyty pelailemassa. On senioritansseja. Elämä jatkuu, tietää Näyskä.
– Kaipasin matkustamista ja sukulaisten tapaamista. Lapsenlapsiani näin. Pisimmillään oli näkemättä heitä parin viikon ajan, kun pojalla oli korona. Eläkeläisellä on aikaa, ja ennen koronaa tykkäsin kierrellä kirpputoreilla katselemassa tavaroita, kertoo Terttu Heinonen .
Hän on lähdössä eläkeläisten kanssa risteilylle ruotsinlaivalle.
– Jos kesällä sitten enemmän lähdetään reissuun.
Eläkeliiton Someron yhdistyksen puheenjohtaja Pertti Tamminen kaipasi yhdistysväen, eläkeläisten ryhmien kokoontumisia, niin pieniä kuin isojakin tapahtumia.
– Tällaisia kohtaamisia kaipasin. Hienoa, että voimme jälleen järjestää turvallisesti eläkeläisille tapahtumia, koota joukkoa yhteen porisemaan, osoittaa Tamminen Eläkeliiton Varsinais-Suomen piirin laskiaisriehassa ihmisiä juttelemassa keskenään.
Häntä huolestuttaa koronan tilalle tullut pahempi ongelma: Ukrainan tilanne.
– Joukossamme on heitä, jotka muistavat sota-ajan, kodin jättämisen, sodan uhrit. Voimme ymmärtää, miten vaikeaa aikaa Ukrainan kansa elää.
